tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää ja laukaisurikasta uutta vuotta 2013!

Vuosi 2012 on historiaa. Oli jälleen vilkas laukaisuvuosi Kiinan syytäessä tavaraa taivaalle kiihkeään tahtiin, muutamat venäläisepäonnistumiset jälleen, uuden tekniikan esiinmarssi ja sukkulalaivaston vetäytyminen eläkkeelle. Yksi omasta mielestäni hienoimpia hetkiä tänä vuonna oli NASAn Mars-luotaimen pääsy ehjänä sinne Marsin pinnalle ja tuo Dragon-kapselin onnistunut rahtilento kansainväliselle avaruusasemalle.

Uusi vuosi tuo tullessaan uusia laukaisuja ja mielenkiinnolla odotan Orbital Sciencesin Antares-raketin testilaukaisua. Se on tällä tietoa tiedossa tulevan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, huhtikuussa mikäli kaikki sujuu ennalta suunnitellulla tavalla. Laukaisuvuosi 2013 alkaa hieman verkaisemmin tammikuun lopulla KSLV 1-laukaisulla. Näissä laukaisutoiminnoissa tulee hyvin usein muutoksia joten parhaiten ajan tasalla pysyy vaikkapa tätä blogia seuraamalla ja sitten myös Spaceflightnow:n laukaisuseurantasivua kyttäämällä.

Toivotankin kaikille blogin lukijoille hyvää uutta vuotta 2013 ja palataan asiaan uutisten ja ajankohtaisten laukaisutietojen merkeissä! Ja kiitos kaikille lukijoilleni!

Terveisin, 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti