lauantai 28. joulukuuta 2013

Sojuz 2-1v 1. testilaukaisu on suoritettu onnistuneesti.

Monien viivästyksen, tarkistusten ja uudelleentarkistuksien jälkeen uusi Sojuz 2-1v laukaistiin ensimmäisen kerran matkaan tänään lauantaina 28. joulukuuta.

Kyydissä oli AIST-satelliitti ja pari muuta kuormaa. Laukaisu suoritettiin viivästyksen jälkeen klo 14.30 Suomen aikaa Plesetskin kosmodromilta. Laukaisu onnistui täydellisesti järjestelmät toimivat ennalta suunnitellulla tavalla ja satelliittikin pääsi irtautumaan Volga-ylävaiheesta klo 16.10.

Tämä uusi Sojuz-versio omaa uuden Volga-ylävaiheen ja 1. vaiheessa on käytössä NK-33A nesteajoainemoottori. Koska näitä NK-33A moottoreita on olemassa rajallinen määrä, tulevaisuudessa uusi RD-193 korvaa sen.

Sojuzissa NK-33 ei kääntyile kun Antares-kantoraketissa, vaan ohjailuun käytetään pieniä kääntyviä ohjailumoottoreita.

Joka tapauksessa mainiosti alkoi tämän kantoraketin taival ;)

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33256.0
http://uk.reuters.com/article/2013/12/28/us-russia-space-idUKBRE9BP02S20131228
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz-2-1v

Päivitys: vihdoinkin laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=QokkEThzYSI 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Henrikki Hakala loisti testeissä.

Kauhavalaislähtöinen Henrikki Hakala on todella ainutlaatuisella kokemuksella rikastettu suomalainen. Hän pääsi yrittämään matkaa avaruuteen.

Fyysisissä testeissä loistaneelle Hakalalle matka jäi silti haaveeksi. Lähes kaikki 23 matkalippua avaruuteen oli jo etukäteen varattu isompien maiden kandidaateille.

Lähde: http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/henrikki-hakala-loisti-avaruustesteissa-1.1524999

maanantai 23. joulukuuta 2013

Laukaisu to 26.12. klo 12.49: Proton-M / Express AM5 - Laukaisu onnistui!

Baikonurin kosmodromin laukaisualustalta nro 24 lähetetään avaruuteen Proton-kantoraketilla Express AM5 tietoliikennesatelliitti. Sen määränpää on geostationaarinen kiertorata. Kyseeessä on nyt valtion laukaisu eikä kaupallinen ILS:n laukaisu. Näissä laukaisuissa Proton on usein kärsinyt toimintahäiriöistä, joten mielenkiinnolla taas seurataan kuinka tällä kertaa käy. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa torstaina 26. joulukuuta Suomen aikaa klo 12.49.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://tv-tsenki.com/index2.php

Raketin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=L970ZIVNYFI

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32698.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Ekspress
http://en.wikipedia.org/wiki/Proton-M

Dec. 26      Proton  •  Express AM5
Launch time: 1049:56 GMT (5:49:56 a.m. EST)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

A Russian government Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the Express AM5 civil communications satellite for the Russian Satellite Communications Co.

Päivitys: Laukaisu onnistui! Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=1gnvuejaWvM

Laukaisu ke 25.12. klo 02.45: Rockot / Rodnik - Laukaisu onnistui.

Plesetskin kosmodromilta lähetetään avaruuteen Rodnik-militäärisatelliitit 3 kpl. Kantorakettina Rockot Briz-KM ylävaiheella. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa keskiviikkona 25. joulukuuta Suomen aikaa klo 02.45.

Live-lähetystä laukaisusta tuskin saadaan.

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33548.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Rokot

Dec. 24/25      Rockot   •  Rodnik
Launch time: Approx. 0045 GMT on 25th (7:45 p.m. EST on 24th)
Launch site: Plesetsk Cosmodrome, Russia

A Russian government Rockot vehicle will launch three Rodnik communications satellites for the Russian military.

Päivitys: Laukaisu onnistui. Laukaisuvideo: http://tvzvezda.ru/news/forces/content/201312251007-3o55.htm

perjantai 20. joulukuuta 2013

Laukaisu pe 20.12. klo 18.42: Long March 3B / Tupac Katari - Laukaisu onnistui!

Kiinalaiset laukaisevat Bolivian Tupac Katari-tietoliikennesatelliitin Long March 3B/E kantoraketilla tällä tietoa perjantaina 20. joulukuuta Suomen aikaa klo 18.42.

Laukaisun voi seurata osoitteessa: https://new.livestream.com/accounts/6378553/events/2624491

Lisätietoa:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=27702.0
http://tech.sina.com.cn/d/Boliviasatellite/index.shtml

Dec. 20      Long March 3B  •  Tupac Katari
Launch time: 1642 GMT (11:42 p.m. EST)
Launch site: Xichang, China

A Chinese Long March 3B/E rocket will launch the Tupac Katari communications satellite for the government of Bolivia.

Päivitys: Laukaisu suoritettiin ajallaan ja se onnistui mainiosti! Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=itsrIUek_6E

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Laukaisu to 19.12. klo 11.12: Sojuz / Gaia - Laukaisu onnistui!

Kuva: Arianespace
Arianespacen Sojuz 2-1b kyydittää avaruuteen Gaia-tähtikartoitussatelliitin. Sen on valmistanut Astrium. Laukaisu suoritetaan Guianasta. Käytössä on Fregat-MT ylävaihe. 2-tonnisen Gaian määränpää on Lagrangen 2. piste (L2). Satelliitti irtautuu elliptiselle 952000 x 6722 km ja inklinaatioltaan 14,98 asteen kiertoradalle 41 minuutin ja 59 sekunnin kuluttua laukaisusta. Laukaisu on tarkoitus suorittaa tällä tietoa torstaina 19. joulukuuta Suomen aikaa klo 11.12. Kyseessä on Arianespacen 25. tiedesatelliitin laukaisu.

Laukaisun voi seurata osoitteessa: www.arianespace.tv

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/soyuz/vs06/status.html

Lisätietoa: 
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=19838.0
http://www.arianespace.com/news-mission-update/2013/1115.asp
http://www.spaceflightnow.com/soyuz/vs06/launchtimeline.html
http://www.arianespace.com/images/launch-kits/launch-kit-pdf-eng/VS06-launchkit-GB2.pdf

Dec. 19      Soyuz  •  Gaia
Launch time: 0912:19 GMT (4:12:19 a.m. EST)
Launch site: ELS, Sinnamary, French Guiana

An Arianespace Soyuz rocket, designated VS06, will launch on a mission from the Guiana Space Center in South America. The Soyuz will launch the Gaia mission, which will survey more than one billion stars, creating an astronomical census and map to help scientists chart the evolution of the Milky Way galaxy. The Soyuz 2-1b rocket will use a Fregat upper stage. Arianespace will oversee the launch.

Päivitys: Laukaisu onnistui. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=QKi3c-BufRk

tiistai 10. joulukuuta 2013

Logo lehmä kohua :)

Yhdysvallat laukaisi viikonloppuna uuden tiedustelusatelliitin avaruuteen. Tiedusteluorganisaatio NRO:n (National Reconnaissance Office) uuden leikkikalun logo ei kuitenkaan herätä kaikissa luottamusta.

Operaation Nrol-39 logossa näkyy jättimäinen mustekala, joka on kietonut lonkeronsa maapallon ympärille. Sen alla on teksti Nothing is Beyond Our Reach (”Mikään ei ole meiltä tavoittamattomissa”), kertoo ArsTechnica.

NRO:n puhenaisen mukaan mustekala edustaa älykästä ja sopeutuvaa eliötä. Logo viestii ”Yhdysvaltain vihollisille, että heidät voidaan tavoittaa missä tahansa he piilevätkin”, kirjoittaa Forbes.

Toisten mielestä kyseisen logon valinta tähän maailman aikaan taas on erittäin huono idea

Lähde: Tietoviikko

Toim. huom: Nauroin tälle ääneen! :D Tästä lisää "kauheuksia". Foliot päähän! Ja perään:




perjantai 6. joulukuuta 2013

Laukaisu ma 9.12. klo 05.26: Long March 4B / CBERS-3 - Laukaisu epäonnistui sittenkin.


Kiinalaiset laukaisevat CBERS-3 kaukokartoitussatelliitin Taiyuanin laukaisukeskuksesta. Kantorakettina Long March 4B. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa maanantaina 9. joulukuuta klo
05.26 Suomen aikaa. 

Lisätetoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=28509.0
http://fi.wikipedia.org/wiki/CBERS
http://en.wikipedia.org/wiki/China%E2%80%93Brazil_Earth_Resources_Satellite_program
http://en.wikipedia.org/wiki/Long_March_4B

Dec. 8/9      Long March 4B  •  CBERS 3
Launch time: 0326 GMT on 9th (10:26 p.m. EST on 8th)
Launch site: Taiyuan, China

A Chinese Long March 4B rocket will launch the CBERS 3 remote sensing satellite. CBERS 3 is the third China-Brazil Earth Resources Satellite for the collection of global imagery for environmental, urban planning and agricultural applications.

Päivitys: Laukaisu epäonnistui. 3. vaiheen poltto jäi 11 sekuntia lyhyeksi ja tämän takia kiertoratanopeus jäi liian pieneksi. Näin pieni häiriö oli tälle raskaahkolle kuormalle kohtalokas. Erityisesti vaakasuuntainen nopeus oli selvästi alle vaaditun 8 km/s. Satelliitin arvioidaan syöksyneen mereen.
http://www.nasaspaceflight.com/2013/12/chinese-long-march-4b-cbers-3/

Laukaisu su 8.12. klo 14.12: Proton-M / Inmarsat 5 F1 - Laukaisu onnistui!

Kuva: ILS
Baikonurin kosmodromilta lähetetään avaruuteen Inmarsat 5 F1 tietoliikennesatelliitti. Satelliitti painaa tankattuna 6100 kg ja sen on valmistanut Boeing. Kantorakettina Proton-M. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa sunnuntaina 8. joulukuuta Suomen aikaa klo 14.12.

Inmarsat 5 F1 lähetetään supersynkroniselle siirtoradalle. Satelliitti irtautuu Briz-M ylävaiheesta 15 tunnin ja 31 minuutin kuluttua laukaisusta elliptiselle 4341 km x 65000 km x 26,75 asteen siirtoradalle. Tämä laukaisu on vuoden 2013 7. ILS Proton-laukaisu ja 84. ILS Proton-laukaisu.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://inmarsat5f1.imgondemand.com/
Lähetys alkaa klo 13.45.

Protonin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=qwSOYxYD5eg

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/proton/inmarsat5f1/status.html

Lisätietoja:
http://www.ilslaunch.com/mission-control/mission-inmarsat-5-f1
http://www.ilslaunch.com/newsroom/news-releases/media-advisory-ils-proton-launch-inmarsat-5-f1
http://www.ilslaunch.com/sites/default/files/pdf/Inmarsat-5%20F1%20Mission%20Overview%20final.pdf
http://www.inmarsat.com/gx-launch/i-5-f1-the-mission/
http://en.wikipedia.org/wiki/Proton_%28rocket_family%29#Proton-M

Dec. 8      Proton  •  Inmarsat 5 F1
Launch time: 1212 GMT (7:12 a.m. EST)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

An International Launch Services Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the Inmarsat 5 F1 communications satellite for Inmarsat of London.

Päivitys: Laukaisu onnistui! Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=rbQ1SNH3wy0

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Laukaisu pe 6.12. klo 09.13: Atlas 5 / NROL-39 - Laukaisu onnistui!

Kuva: United Launch Alliance
Kalifornian Vandenbergistä lähetetään avaruuteen NROL-39 vakoilusatelliitti. Lisäksi mukana on 12 cubesattia. Kantorakettina Atlas 5 501-konfiguraatiossa, jossa siis 5-metrinen nokkakartio, ei apuraketteja ja yksimoottorinen Centaur-ylävaihe. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa perjantaina 6. joulukuuta Suomen aikaa klo 09.13.

NROL-39 on todennäköisesti tutkatiedustelusatelliitti.

Huolenaiheena on sää, erityisesti liian kylmät lämpötilat jotka toteutuessaan estävät tankkaamisen. Meteorologit antavat tällä hetkellä ennusteessaan 60% mahdollisuuden laukaisun sallivalle säälle. Laukaisu saattaa siten viivästyä.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.ulalaunch.com/site/pages/Multimedia_Webcast.shtml

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/atlas/av042/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32686.0
http://www.ulalaunch.com/site/pages/Launch.shtml#/46/
http://www.spaceflight101.com/atlas-v-nrol-39-launch-updates.html
http://www.nro.gov/news/press/2013/2013-04.pdf
http://en.wikipedia.org/wiki/Atlas_5

Dec. 5/6      Atlas 5  •  NROL-39
Launch time: 0713 GMT on 6th (2:13 a.m. EST; 11:13 p.m. PST on 5th)
Launch site: SLC-3E, Vandenberg Air Force Base, California

A United Launch Alliance Atlas 5 rocket will launch a classified spacecraft payload for the U.S. National Reconnaissance Office. The rocket will fly in the 501 vehicle configuration with a five-meter fairing, no solid rocket boosters and a single-engine Centaur upper stage.

Päivitys: Laukaisu onnistui! Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=j2tEsvrt5bQ

Satelliittien laukaisuja tulee riittämään tulevaisuudessakin.

20 seuraavan vuoden aikana aiotaan avaruuteen laukaista 3164 hyötykuormaa, jotka maksavat 173 miljardia euroa. Hinta ei kata satelliittien laukaisukuluja. Luvut perustuvat ase- ja avaruusteollisuuteen erikoistuneen Teal Group -yhtiön analyysiin.

Kahdelle seuraavalle vuodelle on tiedossa kummallekin noin 480 satelliitin laukaisut, kun tälle vuodelle vastaava luku oli vain 280. Kauemmaksi tulevaisuuteen sijoittuvia projekteja tunnetaan vähemmän.

"Suurin osa julkistetuista satelliiteista aiotaan rakentaa ja laukaista seuraavien 3-4 vuoden aikana", selittää Marco Cáceres Teal Groupista. "Siksi tiedossa on paljon laukaisuja lähitulevaisuudessa."

Lähde: http://www.avaruus.fi/uutiset/kantoraketit-ja-satelliitit/maailmassa-on-suunnitteilla-satelliitteja-170-miljardilla-eurolla.html

lauantai 30. marraskuuta 2013

Mainio ohjelma

Ikkunoita avaruuteen 5/6: Sukkulalennot. Avaruussukkulat veivät yli 25 vuoden ajan tutkimusvälineitä avaruuteen maata kiertävälle radalle. Millaista tietoa avaruussukkulaohjelman aikana on kerätty?  

http://areena.yle.fi/tv/2063777

perjantai 29. marraskuuta 2013

Laukaisu su 1.12. klo 19.30: Long March 3B / Chang'e 3 - Laskeutuminen onnistui!


Kiinan kolmas kuuluotain Chang'e 3 lähetetään matkaan Xichangin laukaisukeskuksesta tällä tietoa sunnuntaina 1. joulukuuta Suomen aikaa klo 19.30. Kantorakettina Long March 3B. Tällä kertaa kyydissä on myös ensimmäistä kertaa kuulaskeutuja ja mönkijä. Saapa nähdä kuinka hyvin kaikki sujuu. Tavoitteena on tutkia Kuun geologista rakennetta ja maastoa.

Laskeutuja painaa noin 1200 kg ja siitä Yutu- mönkijän osuus on noin 120 kg. Paketti laskeutuu kaiken mennessä hyvin Kuussa Sateenkaarten lahdelle (Sinus Iridum). Laskeutujaa käytetään kaukoputkena laskeutumisen jälkeen.

Chang'e 3 saapuu 100 x 100 km Kuun kiertoradalle tällä tietoa joulukuun 6. päivä. 4 päivää myöhemmin joulukuun 10. päivä laskeutuja laskeutuu 15 x100 km kiertoradalle ja joulukuun 14. päivä on vuorossa laskeutuminen Kuun pinnalle.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://english.cntv.cn/live/


Laskeutuja ja mönkijä. Kuva: Xinhua/ Liang Xu
Mönkijä.
Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=26848.0
http://www.zarya.info/Diaries/China/ChangE/ChangE3Window.php
http://en.wikipedia.org/wiki/Chang%27e_3
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinus_Iridum
http://en.wikipedia.org/wiki/Long_March_3B

Dec. 1      Long March 3B  •  Chang'e 3
Launch time: 1730 GMT (12:30 p.m. EST)
Launch site: Xichang, China

A Long March 3B rocket will launch the Chang'e 3 mission, China's third lunar probe and its first robotic lander and rover.

Päivitys: Luotain irtautui kohti Kuuta, onnistunut laukaisu!

Päivitys 3.12: Näköjään hieman harmiakin on tullut tuon laukaisun johdosta:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/avaruusromu-vaivaa-kiinalaiskylaa/2426158
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/talta-nayttaa--kun-niskaan-sataa-avaruusromua/2426282

Xichangista itään päin suuntautuvat laukaisut menevät tuon alueen yli. Ongelmat ovat tiedossa ja laukaisutoiminta siirretään tulevaisuudessa uuteen Hainanin saarella sijaitsevaan Wenchangin laukaisukeskukseen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Wenchang_Satellite_Launch_Center

Päivitys 14:12: Chang'e 3 laskeutui, se on pinnalla. ;)

lauantai 23. marraskuuta 2013

Laukaisu ke 4.12. klo 00.41: Falcon 9 v1.1 / SES 8 - Laukaisu onnistui!

Laukaisun logo
Cape Canaveralista lähetetään avaruuteen Falcon 9 ja tällä kertaa sen kyydissä on SES 8 tietoliikennesatelliitti. Tämä on SpaceX:n ihka ensimmäinen laukaisu, joka suuntautuu geostationaariselle kiertoradalle. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa keskiviikkona 4. joulukuuta Suomen aikaa klo 00.41.

SES 8 painaa 3200 kg ja se asemoidaan positioon 95 astetta itäistä pituutta. Sen on rakentanut Orbital Sciences. Jotta SES 8 pääsee supersynkroniselle 295 x  80000 km olevalle geostationaariselle siirtoradalle, on 2. vaiheen Merlin 1D moottorin käynnistyttävä kaksi kertaa. Edellisessä laukaisussa tämä demonstraatio jäi ongelman takia tekemättä. Se huolestutti tietenkin tämän laukaisun asiakasta, koska nyt sen on sitten toimittava. SpaceX vakuuttaa että ongelma on selvitetty ja korjattu. No kyllähän tuo sitten tullaan näkemään 27 minuutin kohdalla että onnistuttiinko korjauksessa. SES 8 irtautuu 32 minuutin ja 53 sekunnin kuluttua laukaisusta.

Ongelmasta voi lukea lisää täältä: http://avaruusmatka.blogspot.fi/2013/11/falcon-9-merlin-kaynnistysongelma-on.html

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.spacex.com/webcast
Lähetys alkaa klo 00.25.

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/falcon9/007/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33367.0
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33338.0
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32783.0
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=24469.0
http://www.orbiter-forum.com/showthread.php?t=32304 
http://www.spaceflightnow.com/falcon9/007/launchtimeline.html
http://www.spaceflightnow.com/falcon9/007/ses8_presskit.pdf

Dec. 3      Falcon 9  •  SES 8
Launch window: 2240-0007 GMT (5:41-7:07 p.m. EST)
Launch site: SLC-40, Cape Canaveral Air Force Station, Florida

A SpaceX Falcon 9 rocket will launch the SES 8 communications satellite. SES 8 will provide Ku-band and Ka-band direct-to-home broadcasting and network services over the Asia-Pacific region. The rocket will fly in the Falcon 9 v1.1 configuration with upgraded Merlin 1D engines, stretched fuel tanks, and a payload fairing.

Päivitys: Laukaisu onnistui mainiosti!!! SES 8 irtautui supersynkroniselle siirtoradalle. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=cXEJLhAh-Kg

Laukaisu ma 25.11. klo 22.53: Sojuz-U / Progress M-21M - Laukaisu onnistui!

Kuva: Roskosmos
53. Rahtari-Sojuz eli Progress M-21M lähtee Baikonurista avaruusasemalle tavara- ja ruokavarastoja täydentämään. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa maanantaina 25. marraskuuta Suomen aikaa klo 22.53.

Tässä laukaisussa testataan päivitettyä Kurs-järjestelmää, jossa kaksi antennia on korvannut yksi uusi Kurs-NA antenni. Ennen telakoitumista järjestelmää toimivuutta testataan 27. marraskuuta. Niinpä tällä kertaa Progress ei suorita nopeaa lähestymistä. Telakointi on tällä tietoa tarkoitus suorittaa 29.-30. pvä välisenä yönä Suomen aikaa klo 00.28.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: www.nasa.gov/ntv

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33292.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz-U
http://en.wikipedia.org/wiki/Progress-M

Nov. 25      Soyuz   •  Progress 53P
Launch time: 2053 GMT (3:53 p.m. EST)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

A Russian government Soyuz rocket will launch the 53rd Progress cargo delivery ship to the International Space Station.

Päivitys: Progress on kiertoradalla, onnistunut laukaisu. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=1E8GJyc-QsY

Päivitys 28.11: Progressin päivitetty Kurs-järjestelmä toimi testissä ihan kuten pitikin.

Päivitys 30.11: Progress M-21M lähestyminen ja telakointi avaruusasemaan suoritettiin tällä kertaa käsipelillä. Jokin tekninen ongelma esti automaattisen järjestelmän käytön.
http://www.spaceflightnow.com/station/exp38/131129prog53p/

Falcon 9 Merlin-käynnistysongelma on selvitetty.

Näyttää siltä että se edellisen Falcon 9 laukaisun Merlin-moottorin käynnistysongelma avaruudessa johtui jäätyneistä polttoaineputkistoista. Lämpöeristystä on nyt parannettu ja sen pitäisi ratkaista ongelman.

Merlinin sytytin ei kuulemma toiminut koska sen polttoaineputket jäätyivät nestehapen kylmyydestä, testeissä Maan pinnalla ongelmaa ei syntynyt koska lämmin ilma esti jäätymisen.

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/falcon9/007/131122engine/

tiistai 19. marraskuuta 2013

Laukaisu pe 22.11. klo 14.02: Rockot / Swarm - Laukaisu onnistui!


Euroopan avaruusjärjestön Swarm-satelliitit lähetetään avaruuteen Rockot-kantoraketilla Plesetskin kosmodromilta. Ne viedään polaariradoille tutkimaan geomagneettista kenttää ja näin toivotaan saatavan lisää tietoa Maan sisuksista ja ilmastosta. Satelliitit rakensi Astrium, Patria suunnitteli ja valmisti satelliittien yhden elektroniikkayksikön. Kaksi satelliiteista lentää 450 km korkeilla radoilla ja yksi 530 km korkealla kiertoradalla. Satelliitit painavat kukin 200-400 kg. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa perjantaina 22. marraskuuta Suomen aikaa klo 14.02.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://spaceinvideos.esa.int/esalive

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/rockot/swarm/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=27808.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Rokot
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=27174.0
http://www.esa.int/Our_Activities/Observing_the_Earth/Swarm/
http://www.eurockot.com/wp-content/uploads/2013/08/Eurockot_Datenblatt_SWARM_130822.pdf
http://blogs.esa.int/eolaunches/category/swarm/
http://fi.wikipedia.org/wiki/SWARM

Nov. 22      Rockot  •  Swarm
Launch time: 1202:29 GMT (7:02:29 a.m. EST)
Launch site: Plesetsk Cosmodrome, Russia

A Eurockot Rockot vehicle will launch the Swarm mission for the European Space Agency. Swarm is an Earth Explorer mission comprising three satellites in different polar orbits to probe the geomagnetic field and its temporal evolution, in order to gain new insights into the Earth system by improving our understanding of the Earth's interior and physical climate.

Päivitys: Laukaistu onnistui ja satellitit irtautuivat kiertoradoilleen. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=Q69S1h9mbzM

Laukaisu to 21.11. klo 09.10: Dnepr / Multi-payload - Laukaisu onnistui!

Dombarovskista lähetetään rypäs satelliitteja avaruuteen Dnepr-kantoraketilla. Kyydissä ovat Dubaisat-2, STSAT-3, SkySAT-1 ja monta pienempää satelliittia. Ilmeisesti kyydissä on yhteensä 32 satelliittia. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa torstaina 21. marraskuuta Suomen aikaa klo 9.10. 

Tv-lähetys tästä laukaisusta on vähintäänkin epävarmaa. Voi olla ettei saada mitään live-kuvaa. Toisaalta on tietoa että laukaisusta tulisi videokuvaa osoitteessa: http://live.cput.ac.za/live.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32780.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Dnepr-1
http://blog.isilaunch.com/?p=374
http://www.spaceflight101.com/denpr-2013-cluster-launch-updates.html

Nov. 21      Dnepr  •  Multi-payload
Launch time: 0710:11 GMT (2:10:11 a.m. EST)
Launch site: Dombarovsky, Russia

An ISC Kosmotras Dnepr rocket will launch the DubaiSat 2 Earth observation satellite for the United Arab Emirates, the STSAT 3 remote sensing and astronomy satellite for South Korea, the SkySat 1 Earth observation satellite for Skybox Imaging of California, and several more payloads.

Päivitys: Laukaisu onnistui, satelliitit irtautuivat. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=jaa0ExFSw2s

maanantai 18. marraskuuta 2013

Energia saanee jatkoa.

Neuvostoliiton aikaista Buran-avaruussukkulaa varten kehitetty Energia-kantoraketti saanee seuraajan, kertoo RT.

Buranin historiallisesta lennosta on tullut kuluneeksi 25 vuotta. Samalla Venäjä ilmoitti julkistavansa suunnitelman Energian seuraajan rakentamisesta. Seuraajan pitäisi jaksaa kuljettaa sata tonnia rahtia maata kiertävälle radalle. Vuonna 1988 laukaistu Buran painoi juuri sata tonnia. Raketti oli selvästi aikansa voimakkain. Seuraavaksi suurimman lastin, 20 tonnia, pystyi kantamaan Proton-M-raketti.

Uuden raketin nimeksi tulee Angara. Se laukaistaan Vostotšnyin kosmodromista, jota rakennetaan parhaillaan Itä-Venäjälle. Avaruuskeskuksen on tarkoitus korvata Kazakstanissa oleva Baikonurin avaruuskeskus.

Venäjä tarvitsee rakettia useisiin avaruushankkeisiin. Kansainvälinen avaruusasema ISS poistuu käytöstä noin vuonna 2020, ja maa aikoo rakentaa tilalle uuden entistä suuremman aseman. Muualle avaruuteen, kuten kuuhun, suuntaavat lennot vaativat avaruushallinnon mukaan suurta kantorakettia.

Raketti auttaa Venäjää myös parantamaan sotilaallista kykyään, sillä maa aikoo laukaista maata kiertävälle radalle useita armeijan satelliitteja.

Lähde: http://www.tekniikkatalous.fi

lauantai 16. marraskuuta 2013

Neuvostoliiton avaruussukkula Buran lensi 25 vuotta sitten.

Neuvostoliiton avaruussukkula Buran lähetettiin ensimmäiselle ja viimeiselle matkalleen 25 vuotta sitten 15.11.1988. Sitä kantanut Energia-boosteri oli yksi voimakkaimmista kantoraketeista.

Jutun kuvamateriaali on ihan mainiota.

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/news/n1311/15buran/

perjantai 15. marraskuuta 2013

Laukaisu ke 20.11. klo 03.15: Minotaur 1 / ORS-3 - Laukaisu onnistui!

Tehtävälogo
Virginian Wallopsista lähetetään avaruuteen STPSat-3 joka koostuu useista amerikkalaisista sotilaallisista testikuormista ja 28 cubesattia, nämä sekundäärikuormat laukaistaan erityisen cubesat-adapterin avulla. Tämä täytyy olla lukumäärän suhteen jonkinlainen ennätys. Kantorakettina Minotaur 1. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa keskiviikkona 20. marraskuuta Suomen aikaa klo 03.15.

Kuormien on tarkoitus päätyä 500 kilometrin korkeuteen 40,5 asteen inklinaatiolla.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://sites.wff.nasa.gov/webcast/
Lisäksi: http://www.ustream.tv/channel/nasa-wallops

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/minotaur/ors3/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=30651.0
http://www.zarya.info/blog/?p=1782
http://ors.csd.disa.mil/media/ORS-3-final-Aug-2012.pdf
http://www.orbital.com/NewsInfo/Publications/Minotaur_I_fact.pdf

Nov. 19      Minotaur 1  •  ORS 3
Launch window: 2330-0330 GMT (6:30-10:30 p.m. EST)
Launch site: Pad 0B, Wallops Island, Va.

A U.S. Air Force Minotaur 1 rocket will launch the Operationally Responsive Space 3, or ORS 3, mission. ORS 3 will test space-based rocket tracking technology and an autonomous flight termination system. The rocket will also launch the STPSat 3 satellite, a host platform for several U.S. military experiments, and 28 CubeSats.

Päivitys: ORS-3 laukaistiin yöllä ja tässä on laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=bYzzY9HbBmo

Se lähti ku piru puskasta ja subwooferin kalvo alkoi lepattaa aika lailla, kunnon infraääniä :D

Laukaisu ma 18.11. klo 20.28: Atlas 5 / MAVEN - Laukaisu onnistui!


Floridan Cape Canaveralista lähetetään kohti Marsia MAVEN-avaruusluotain. Luotain tutkii Marsin kaasukehää ja pyrkii määrittämään mikä merkitys ilmakehän katoamisella on ollut Marsin ilmastonmuutokselle kautta aikain. Kantorakettina Atlas 5 401-konfiguraatiossa, jossa siis 4-metrinen nokkakartio, ei apuraketteja ja yksimoottorinen Centaur-ylävaihe. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa maanantaina 18. marraskuuta Suomen aikaa klo 20.28. Laukaisuikkunan pituus on 2 tuntia.

Luotain painaa tankattuna 2454 kg ja se irtautuu kantoraketista 52 minuutin ja 42 sekunnin kuluttua laukaisusta. Sitä ennen Centaur-ylävaihe suorittaa ennaltaohjelmoidusti kaksi polttoa kestoiltaan 9.5 minuuttia ja 5 minuuttia ja näin lähettää luotaimen kohti Marsia. Luotaimen pituus aurinkopaneelit avattuna on 11.43 metriä, leveys 2.29 metriä ja korkeus 3.47 metriä. Sen pitäisi kaiken mennessä oikein 10 kuukauden matkaamisen jälkeen asettua ainakin vuoden ajaksi 125 km x 6220 km elliptiselle Marsin kiertoradalle 22. syyskuuta 2014. Laitteen hinta on 671 miljoonaa dollaria.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.ulalaunch.com/site/pages/Multimedia_Webcast.shtml
Lisäksi myös NASATV lähettää osoitteessa: www.nasa.gov/ntv

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/atlas/av038/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=31872.0
http://www.ulalaunch.com/site/pages/Launch.shtml#/45/
http://www.ulalaunch.com/site/docs/missionbooklets/AV/av_maven_mob.pdf
http://www.nasa.gov/maven
http://www.nasaspaceflight.com/2013/11/martian-atmosphere-maven-prepares-launch/
http://www.nasa.gov/sites/default/files/files/MAVEN_PressKit_Final.pdf
http://en.wikipedia.org/wiki/MAVEN
http://en.wikipedia.org/wiki/Atlas_5

Nov. 18      Atlas 5  •  MAVEN
Launch window: 1828-2028 GMT (1:28-3:28 p.m. EST)
Launch site: SLC-41, Cape Canaveral Air Force Station, Florida

A United Launch Alliance Atlas 5 rocket, designated AV-038, will launch the Mars Atmosphere and Volatile Evolution, or MAVEN, mission. The MAVEN orbiter will study the upper atmosphere of Mars and determine the role the loss of atmospheric gas to space played in changing the Martian climate through time. The rocket will fly in the 401 vehicle configuration with a four-meter fairing, no solid rocket boosters and a single-engine Centaur upper stage.

Päivitys: Laukaisu onnistui mainiosti ja MAVEN on ny tmatkalla kohti Marsia. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=rh_nyFIwPy0

torstai 14. marraskuuta 2013

Plesetskin onnettomuus.

Plesetskissä tutkitaan onnettomuutta jossa menehtyi kaksi ihmistä ja loukkaantui kolme. Ilmeisesti syynä ovat typpitetroksidihöyryt.

Lähde: http://spaceflightnow.com/news/n1311/13plesetsk/

tiistai 12. marraskuuta 2013

Lyhytdokumentti Sojuz-kapselin toiminnasta.

Kuinka astronautit palaavat takaisin Maan pinnalle kansainväliseltä avaruusasemalta? Miltä tuntuu paluu takaisin Maan ilmakehään? Kuinka Sojuz-kapseli toimii? Katso niin tiedät. Tämä video perustuu oikeaan ESAn vuoden 2009 astronauttikokelaille pidettyyn peruskurssin oppituntiin. Se sisältää Sojuzilla matkanneiden astronauttien haastatteluja ja videomateriaalia oikeista laskeutumisista.

Video: http://www.youtube.com/watch?v=-l7MM9yoxII

maanantai 11. marraskuuta 2013

Laukaisu ti 12.11. klo 01.46: Proton-M / Raduga-1M #3 - Laukaisu onnistui!

Baikonurin kosmodromilta lähetetään avaruuteen Raduga-satelliitti, joka on sotilaallinen tietoliikennesatelliitti. Kantorakettina Proton-M. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa tiistaina 12.
marraskuuta Suomen aikaa klo 01.46.

Laukaisun voi seurata ainakin osoitteessa: http://tv-tsenki.com/index2.php

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32671.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Raduga
http://en.wikipedia.org/wiki/Proton-M

Nov. 11      Proton  •  Raduga
Launch time: 2346 GMT (6:46 p.m. EST)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

A Russian government Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy a Raduga military communications satellite.

Päivitys: Proton lähetettiin matkaan ja ainakin laukaisu sujui ongelmitta. Viimeisimpien tietojen mukaan myös satelliitti irtautui oikeassa paikassa. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=t2t6_oh47QQ

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Expedition 37 miehistö kotiin su-ma yönä.

Expedition 37 miehistö paluumatkalle avaruusasemalta olympiasoihdun kera tulevana 12.11. yönä Suomen aikaa klo 03.30.

Varsinainen laskeutuminen alkaa klo 03.55 kun nopeutta hidastetaan jarruraketeilla ja Maan pinnalla Sojuz TMA-09M pitäisi olla klo 04.49.

NASATV:stä voi tapahtumia seurata suorana lähetyksenä: http://www.nasa.gov/multimedia/nasatv/index.html

Päivitys: Hyvinhän se taas meni. 

perjantai 8. marraskuuta 2013

GOCE tippui ja sillä sipuli.

Tässäpä mainio artikkeli jossa koko putoamisasiaa käsitellään monipuolisesti.

Oivallinen tapa lisätä ymmärrystä ja hyvä teksti.

http://tiedetuubi.fi/?q=node%2F514

Seuraa satelliitin kulkua: http://www.n2yo.com/satellite/?s=34602

ESA:n blogi: http://blogs.esa.int/rocketscience/

Päivitys: Osui ja upposi. RIP GOCE. Lähelle Falklandinsaaria tuli.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Laukaisu to 7.11. klo 06.14: Sojuz TMA-11M / Expedition 38 olympialähetteinä - Laukaisu onnistui!


Baikonurin kosmodromilta lähetetään Sojuz TMA-11M aluksen kyydissä Expedition 38 vaihtomiehistöä kansainväliselle avaruusasemalle. Kantorakettina Sojuz-FG. Miehistön muodostavat Mikhail Tyurin, Rick Mastracchio ja Koichi Wakata. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa torstaina 7. marraskuuta Suomen aikaa klo 06.14 ja telakoituneena avaruusasemalla aluksen pitäisi olla kaiken mennessä oikein torstaina 7. marraskuuta suunnilleen klo 12.30.

Tämä on samalla venäläisten järjestämä pr-tempaus. Mukana näet on Sotshin talviolympialaisten olympiasoihdun näköiskopio, joka näin käy soihtuviestissä myös avaruusasemalla. Kun soihtu on saatu asemalle niin se viedään avaruuskävelyn mukana avaruuteen ja sitten se palaa takaisin Maan pinnalle 11. päivä Sojuz TMA-09M aluksen kyydissä poistuvan miehistön mukana. Näiden järjestelyjen myötä avaruusasemalla on muutaman päivän ajan 9 hengen miehistö normaalin 6 hengen miehistön sijaan. Lienee myös todennäköistä että tämä laukaisu saa normaalia enemmän televisionäkyvyyttä.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.nasa.gov/ntv/
Lähetys alkaa klo 05.15.

Raketti on siirretty laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=joMkwI4gBxk

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/station/exp38/status.html

Expedition 38 logo
Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=29709.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Expedition_38
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz_%28spacecraft%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz_TMA-11M
http://www.spaceflightnow.com/station/exp38/131031torch/

Nov. 6/7      Soyuz  •  ISS 37S
Launch time: 0414 GMT on 7th (11:14 p.m. EST on 6th)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

A Russian government Soyuz rocket will launch the manned Soyuz spacecraft to the International Space Station with members of the next Expedition crew. The capsule will remain at the station for about six months, providing an escape pod for the crew.

Päivitys: Laukaisu suoritettiin ajallaan ja se sujui mainiosti. Alus on kiertoradalla.
Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=-1Tj2px49eU
Telakoitumisvideo: http://www.youtube.com/watch?v=lFPblwNe11M

ATK ottaa edistysaskeleita uusien booster-rakettien valmistuksessa.

ATK edistyy omassa kehitysprojektissa jossa se kilpailee muiden toimijoiden kanssa ja pyrkii tarjoamaan mielestään parhaan vaihtoehdon NASAn uuden SLS-rakettijärjestelmän booster-raketeiksi.

ATK:lla on pitkä kokemus kiinteää polttoainetta käyttävien rakettien parista, onhan yhtiö valmistanut avaruussukkulan apuraketit.  Nyt yhtiö kehittelee komposiittirakenteista kevyttä 5-segmenttistä boosteria SLS-järjestelmään ja heidän omien laskelmiensa mukaan se on 40% halvempi valmistaa kuin tavallinen teräsrakenteinen boosteri ja uudella polttoainekoostumuksella 24% tehokkaampi. Näin voitaisiin saavuttaa SLS-järjestelmässä 15 tonnin kapasiteetin lisäys 145 tonnin kuormakapasiteetiksi. Tosin PWR Rocketdyne, joka kehittelee kehitysversiota legendaarisesta Saturn V kuuraketin F-1 rakettimoottoreista, ilmoitti jo aiemmin että sen nesteajoaineboostereilla saavutettaisiin yli 150 tonnin kuormakapasiteetti. 

Kehitysprojektissa saavutettiin yksi merkkipaalu kun ATK sai valmiiksi ensimmäisen prototyyppisegmentin joka on valmistettu komposiiteista kuitukelausmenetelmällä.

Aivan ongelmitta ATK ei ole päässyt, sen viisisegmenttisen QM-1 testiboosterin yhdestä segmentistä löytyi halkeamia, jotka ovat merkittävästi viivästyttäneet tulevia testejä.

Lisätietoja:
http://www.nasaspaceflight.com/2013/10/atk-milestone-sls-advanced-booster-drive/

Laukaisu ti 5.11. klo 11.08: PSLV-XL C25 / Mars Orbiter Mission (Mangalyaan) - Laukaisu onnistui!


Intia lähettää oman Mars-luotaimensa kohti punaista planeettaa 5. marraskuuta. Kantorakettina PSLV-XL. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa Satish Dhawan avaruuskeskuksesta klo 11.08 Suomen aikaa.

Luotaimen on tarkoitus tutkia Marsia kameroin sekä hiukkas- ja ilmakehäinstrumentein. Sen massa on 1350 kg ja siinä on noin 850 kg polttoainetta, joka koostuu monometyylihydratsiinista ja typpitetroksidista. Varsinaisen tiedekäyttöön tarkoitettujen instrumenttikuorman massa on 15 kg. Laukaisun jälkeen se asettuu kuuden ratamuutospolton jälkeen kiertämään maata 215000 km x 600 km elliptiselle kiertoradalle 25 päivän ajaksi. Kohti Marsia se lähetetään 30. marraskuuta. Elliptiselle 372 km x 80000 km Marsin kiertoradalle sen pitäisi asettua 21. syyskuuta 2014.

PSLV-XL on tehokkain kantoraketin versio. Siinä on muita versioita pidemmät ja tehokkaammat booster-raketit (PSOM-XL), jotka ovat 13,5 metriä pitkät ja joissa polttoainetta on 12 tonnia. Raketin laukaisumassa on 320 tonnia. Sen hyötykuormakapasiteetti aurinkosynkroniselle radalle on 1800 kg.


Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://webcast.gov.in/live
Lisäksi: http://216.185.104.74/isro

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=29440.0
http://www.isro.org/pslv-c25/mission.aspx
http://en.wikipedia.org/wiki/Mars_Orbiter_Mission
http://en.wikipedia.org/wiki/Polar_Satellite_Launch_Vehicle
http://space.skyrocket.de/doc_lau_det/pslv-xl.htm
http://space.skyrocket.de/doc_sdat/mars-orbiter-mission.htm
http://www.isro.org/pslv-c25/pdf/mom-payloads.pdf
http://isro.org/pslv-c25/pdf/pslv-c25-brochure.pdf
http://isro.org/pslv-c25/pdf/pslv-c25.pdf

Nov. 5      PSLV  •  Mars Orbiter Mission
Launch time: 0908 GMT (4:08 a.m. EST)
Launch site: Satish Dhawan Space Center, Sriharikota, India

India's Polar Satellite Launch Vehicle (PSLV), flying on the PSLV-C25 mission, will launch the Mars Orbiter Mission, India's first probe to the red planet. The Mars orbiter, also named Mangalyaan, will study the red planet with imaging cameras and atmospheric sensors.

Päivitys: Laukaisu onnistui, alus irtautui 4. rakettivaiheesta. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=7DcSDOkDvyQ

Yaogan-18 laukaistiin matkaan tiistaina 29.10. klo 04.50.


Kiinalaiset laukaisivat Yaogan Weixing-18 tiedustelusatelliitin Taiyuanin laukaisukeskuksesta tiistaina 29. lokakuuta klo 04.50 Suomen aikaa. Kantorakettina käytettiin Long March-2C:tä.

Tämä oli 184. onnistunut Kiinan laukaisu, 183. Long March kantoraketin laukaisu ja 44. onnistunut laukaisu Taiyuanista.

Video: http://www.youtube.com/watch?v=SSwp568n78E

Lisätietoja:
http://www.nasaspaceflight.com/2013/10/chinese-long-march-2c-wg-18/
http://www.orbiter-forum.com/showthread.php?t=32522


perjantai 25. lokakuuta 2013

SpaceX kertoo lisää tulevaisuuden suunnitelmistaan.

SpaceX raotti salaisuuksien verhoa antamalla silmäyksen tulevaisuuden suunnitelmiinsa ilmoittamalla saattaneensa päätökseen arviointiprosessin miehitetyn avaruusohjelman tulevasta vuoden 2014 hätäpoistumistestistä. Yhtiö ilmoitti myös alkavansa testata ensi vuonna NASAn Stennisin avaruuskeskuksessa uutta metaanikäyttöistä Raptor-rakettimoottoria, joka tulee olemaan avainasemassa yhtiön Mars-lentosuunnitelmissa.

SpaceX keskittyy tällä hetkellä pääosin edessä oleviin laukaisuihin, joihin lukeutuu mukaan päivitetyn Falcon 9 v1.1 toinen laukaisu hyvin sujuneen Cassiope-laukaisun jälkeen.

Kantorakettia ja SES-8 satelliittia valmistellaan SpaceX:n SLC-40 laukaisukompleksissa. Laukaisu ei kuitenkaan tapahdu kuin aikaisintaan 22. marraskuuta. Cassiope-laukaisussa ilmenneen 2. vaiheen moottorin uudelleenkäynnistysongelman tutkimukset jatkuvat. Vaikka Cassiope saatiinkin onnistuneesti avaruuteen, 2. vaiheen rakettimoottori ei käynnistynyt uudelleen.

SES-8 laukaisussa 2. vaihe täytyy käynnistyä uudelleen koska muuten satelliittia ei saada lähetettyä geostationaariselle siirtoradalle. Maatesteissä 2. vaiheen moottori on käynnistetty ilman ongelmia useita kertoja, mutta vaikuttaa siltä että avaruuden kylmä tyhjiö saattaa luoda uniikin ongelmatilanteen joka haittaa käynnistystä.

SES-8 laukaisun viivästys tarkoittaa sitä että Thaicom-6 laukaisua ei ehditä suorittaa tänä vuonna kuten alkuperäissuunnitelmissa oli. Vähintään 30 päivän valmisteluaika laukaisujen välillä ja joululomakausi sotkevat suunnitelman ja siksi laukaisu on päätetty siirtää ensi vuoden puolelle.

Jos seuranta-asemalle sopii SES-8 laukaisupäiväksi 22. marraskuuta niin laukaisuikkuna on välillä 13.28-15.28 paikallista aikaa.

SES-8 ja Thaicom-6 laukaisujen jälkeen SpaceX siirtyy valmistelemaan neljättä Dragon-kapselin lentoa kansainväliselle avaruusasemalle. CRS-3 (SpX-3) lento oli tällä tietoa vuorossa aikaisintaan 11. helmikuuta 2014. Päivämäärät voivat muuttua riippuen edellisten laukaisujen toteutumisista ja muutenkin ruuhkaisesta avaruusasemalla vierailevien muiden alusten lentoaikataulutuksista. 

Tulevaisuttta, jossa Dragon kuljettaisi NASAn astronautteja pelkän rahdin lisäksi, silmällä pitäen SpaceX ja NASA veivät loppuun ensi vuonna suoritettavan miehistökuljetuksien kannalta elintärkeän Dragon-kapselin hätäpoistumistestin arviointiprosessin. 

Toistaiseksi jokainen Dragon-kapseli on laskeutunut laskuvarjojen varassa Tyyneen valtamereen. Tapa korvataan aikanaan laskeutumismoottorien varassa maalle suoritettavalla laskeutumisella.

Tulevaisuudessa Dragon-kapseli on varustettu kahdeksalla SuperDraco-nesteajoainerakettimoottorilla jotka sijaitsevat kapselin sivuseinämissä. Näiden moottoreiden avulla Dragon voidaan hätätilanteessa irroittaa kantoraketista, ne tarjovat noin 54 tonnin työntövoiman. Tällainen integroitu järjestelmä torniraketin sijaan tarjoaa paljon joustavamman hätäpoistumisjärjestelmän. Kesän 2014 testissä kokeillaan järjestelmän toimivuutta testilaukaisussa.

SpaceX:n suunnitelma kesän testistä tarjoaa arvion SuperDraco-moottoreista, ohjausohjelmistosta ja Falcon 9-kantoraketin ja Dragon-kapselin välisestä rajapinnasta. On kriittisen tärkeää omata hätäpoistumisjärjestelmä johon luottavat Sekä NASA että SpaceX, totesi NASAn päämajan kaupallisten avaruuslentojen kehitysosaston johtaja Phil McAlister.

Hänen mukaansa turvallisuus ja luotettavuus ovat avainasemassa kun ihmisiä kuljetetaan avaruuteen ja arvio ja tulevat testit auttavat todistamaan kapselin järjestelmät toimiviksi ja luotettaviksi. 

Arviointiprosessi suoritettiin viime kuussa SpaceX:n päämajassa Kalifornian Hawthornessa ja mukana siinä olivat NASAn ja kansallisen ilmaluviranomaistahon (FAA) asiantuntijat. Se oli samalla kahdeksas niistä 15:sta virstanpylväästä, jotka sisältyvät NASAn kaupallisten avaruuslentojen ohjelmaan (CCiCap).

Suunnitelmaan sisältyy laukaisualustalta suoritettava kapselin hätäpoistumistesti ensi vuonna keväällä, jossa Dragon laukaistaan testialustalta ylös ilmaan hätäpoistumismoottorien avulla. Noin 1600 metrin korkeudessa kapselin laskuvarjot aukeavat ja se laskeutuu niiden varassa pehmeästi Atlantin valtamereen. Mikäli tämä testi onnistuu hyväksyttävällä tavalla, seuraavaksi on vuorossa kesän hätäpoistumistesti lennon yhteydessä.

NASAn tuella SpaceX jatkaa tarvittavien muutosten tekoa varustaakseen Dragonin miehistökelpoiseksi, sanoo SpaceX:n kaupallisen miehistökuljetusprojektin johtaja ja entinen astronautti Garrett Reisman. Reisman jatkaa: SpaceX ja NASA uskovat tiukkaan testaamiseen ja odotamme SuperDraco-järjestelmän tulevia kriittisiä testejä innokkaasti. Kesän testissä Dragon laukaistaan matkaan Falcon 9-kantoraketilla Cape Canaveralista ja keskeytyskomento annetaan 73 sekunnin kohdalla jolloin dynaaminen ilmakehän paine on suurimmillaan. Testissä Dragon varustetaan 270 erityisanturilla, joilla mitataan laajaa joukkoa kapseliin kohdistuvia kuormitus- ja kiihtyvyysarvoja. Lisäksi mukana on antureilla varustettu nukke.

Dragon nostetaan merestä testin jälkeen laskeutumisalueelle sijoitetulle laivalle, jonka jälkeen se palautetaan Cape Canaveralin satamaan proomun kyydissä.

SpaceX:n tulevaisuuden suunnitelmaan kuluu SuperDraco-moottoreiden käyttö laskeutumisen loppuvaiheessa hidastamaan vauhtia, jotta Dragon voisi laskeutua pehmeästi maalle. Lopullinen tavoite on palauttaa sekä 1. vaihe, 2. vaihe ja Dragon-kapseli uudelleen käytettäväksi.

Hallittu laskeutuminen maalle on yksi SpaceX:n avainteknologia jota tullaan käyttämään miehitetyissä laukaisuissa. NASA ja SpaceX neuvottelevat aikanaan millä aikataululla siirrytään
merilaskeutumisista maalaskeutumisiin.

NASAn rahoitusongelmat ovat aiheuttaneet viiveen, jonka takia ensimmäinen NASAn miehistö lentää kaupallisella aluksella kansainväliselle avaruusasemalle vuoden 2017 lopulla. Kuitenkin SpaceX voi lähettää Dragonin miehitetylle debyyttilennolleen avaruuteen jo vuonna 2015.

Maa ei kuitenkaan ole SpaceX:n suunnitelmissa ainut paikka mihin Dragon laskeutuu. Suunnitelmissa siintävät myös Kuu ja Mars.

Lempinimeltään Punainen Dragon, alus joka SpaceX:n avoimesti ilmoittamissa suunnitelmissa laskeutuisi Marsiin, ja josta on SpaceX tehnyt jopa kuvan jossa Dragon laskeutuu Marsin pinnalle. Melkein yhtä kiinnostavaa kuin nähdä Dragon Marsin pinnalla, ovat lisämodulit kuvan taustalla. Kaikki Mars-lennot vaativat suuren määrän laitteistoa ja muita tarvikkeita, jotka tarjoavat ne välttämättömyydet, joita miehistö tarvitsee selvitäkseen punaisella planeetalla ja mahdollistavat paluun sieltä kotiin.

Aivan kuten NASAn omissakin miehitettyjen Mars-lentojen suunnitelmissa, isokokoisten ja raskaiden osien kuljettaminen Marsiin vaatii erittäin ison kantoraketin. Avainasemassa SpaceX:n Mars-suunnitelmissa on todennäköisesti uusi rakettimoottori, joka tunnetaan nimellä Raptor.

Raptor olisi suuri muutos SpaceX:n propulsiosuunnitelmiin ottaen huomioon että se tulisi käyttämään metaania ja nestemäistä happea polttoaineena kun Falcon 9 käyttää RP-1 rakettikerosiinia ja nestemäistä happea.

Vaikka Raptorin rooli onkin alunperin ajateltu olevan ylävaiheen moottori, näyttää nyt siltä että se palvelisikin uuden vielä nimeämättömän kantoraketin päämoottorina. SpaceX on julkaissut hyvin vähän tietoja, vaikak asiast aon suoraan kysytty aiemmin tänä vuonna. Nyt julkistettu testaussopimus NASAn Stenniksen avaruuskeskuksen kanssa vahvistaa että yhtiö on todella kehittämässä Raptoria. SpaceX päivittää Stenniksen E-2 testialustan metaaanipolttoaineelle soveltuvaksi.

SpaceX:n Gwynne Shotwellin mukaan uusi testaussopimus tukee yhtiön moottorikehitysohjelmaa rinnakkain muidenkin kasvavien testausohjelmien kanssa ja yhtiö odottaakin paljon pitkäaikaiselta testauskumppanuudelta keskuksen ja Mississippin osavaltion kanssa.

Ainut tieto joka uudesta moottorista on kerrottu julki, on se että moottori tuottaisi noin 250-300 tonnin työntövoiman tyhjiössä, joka olisi noin nelinkertainen määrä verrattuna Merlin 1D moottoriin.

On toki mahdollista että Raptorista tulisi uuden SpaceX:n jättiraketin perusta, jolla yhtiö suuntaisi kohtia Marsia. Lisäksi sillä on mahdollinen rooli Mars nousuvaiheessa. Raptor voikin olla tärkeä osa SpaceX:n tulevaa Mars Colonial Transport (MCT)-arkkitehtuuria.

Tulevan lyhyen aikavälin tavoitteena on infrastruktuurin parannustyöt E-2 testialustalla, ne alkavat välittömästi ja moottoritestaustyön ofotetaan alkavan vuoden 2014 alussa.

Lähde: http://www.nasaspaceflight.com/2013/10/spacex-press-abort-test-raptor-engine/

Kiinalaisten yllätyslaukaisu.


Kiinalaiset laukaisivat ShiJian-16 satelliitin Jiuquanin laukaisukeskuksesta perjantaina 25.10. klo 06.50 Suomen aikaa. Kantorakettina käytettiin Long March 4B:tä. Laukaisu oli yllätys, koska sitä ei ole mainittu virallisissa manifesteissa eikä sen tarkoituksesta ole varmaa tietoa. Laukaisun jälkeen kiinalaismedia ilmoitti, että satelliittia käytetään avaruuden olosuhteiden mittaamiseen ja teknologian testaamiseen. NORAD raportoi kiertoradaksi 599 x 616 km x 74,98 astetta. Tämä oli ensimmäinen LM-4B laukaisu Jiuquanista.

Lähde: http://www.nasaspaceflight.com/2013/10/chinese-long-march-4b-shijian-16/

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33139.0
http://www.spaceflightnow.com/news/n1310/25longmarch/
http://news.xinhuanet.com/english/photo/2013-10/25/c_132830192.htm

torstai 17. lokakuuta 2013

Laukaisu pe 25.10. klo 21.08: Proton-M / Sirius FM-6 - Laukaisu onnistui!

Kuva: ILS
Baikonurin kosmodromilta lähetetään avaruuteen Sirius FM-6 satelliitti. Se välittää Sirius XM-satelliittiradion signaaleja. Satelliitti painaa tankattuna 6003 kg ja sen on valmistanut Space Systems/Loral. Sen määränpää on geostationaarinen kiertorata positiossa 115,2 astetta länteen. Kantorakettina Proton-M. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa perjantaina 25. lokakuuta Suomen aikaa klo 21.08.

Sirius FM-6 irtautuu Briz-M ylävaiheesta 9 tunnin ja 11 minuutin kuluttua laukaisusta elliptisen 4126 km x 35786 km x 23 asteen siirtoradalle. Tämä laukaisu on vuoden 2013 6. ILS Proton-laukaisu, 83. ILS Proton-laukaisu ja kaikenkaikkiaan 390. Proton-laukaisu.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://siriusfm6.imgondemand.com/
Lähetys alkaa 28 minuuttia ennen laukaisua.

Protonin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=9i5s9oRIFNg

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/proton/siriusfm6/status.html


Lentoradat


Kiertoratakaavio ja ratamuutospolttojen kohdat.
Laukaisun aikajana
Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=27515.0
http://www.ilslaunch.com/mission-control/mission-sirius-fm-6
http://www.ilslaunch.com/sites/default/files/pdf/SFM6%20Mission%20Overview%20r7.pdf
http://www.ilslaunch.com/newsroom/news-releases/media-advisory-ils-proton-launch-sirius-fm-6
http://space.skyrocket.de/doc_sdat/sirius-cdr-6.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Proton-M
http://en.wikipedia.org/wiki/International_Launch_Services
http://en.wikipedia.org/wiki/Sirius_Satellite_Radio
http://en.wikipedia.org/wiki/Sirius_XM_Radio

Oct. 25      Proton  •  Sirius FM6
Launch time: 1808 GMT (2:08 p.m. EDT)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

An International Launch Services Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the Sirius FM6 satellite for Sirius XM Radio.

Päivitys: Laukaisu onnistui, satelliitti pääsi geostationaariselle siirtoradalle. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=WuAvocLViYA

perjantai 11. lokakuuta 2013

tiistai 8. lokakuuta 2013

GOCE matkansa viime taipaleella.

ESA:n GOCE-satelliitti on avaruusmatkansa viime taipaleella. Siihen on johtanut polttoaineen vähentyminen, se loppuu arvioiden mukana lokakuun puolen välin tienoilla. Sen jälkeen satelliittia ei voi enää ohjailla ja Isaac Newton ottaa ohjat. Satelliitin ratakorkeus vähenee ja lopulta se putoaa ilmakehään arviolta 3 viikkoa polttoaineen loppumisen jälkeen.

Satelliitin rata kulkee myös Suomen yli joten on olemassa 1/1000 todennäköisyys että sen osia voisi pudota Suomeen.

Satelliitti laukaistiin Rockot-kantoraketilla Plesetskin kosmodromilta vuonna 2009. Se painaa noin 1000 kg.

Lisätietoja:
ESA
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=16300.0
http://www.space.com/22903-gravity-mapping-satellite-falling-from-space.html
http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-24043526 
http://en.wikipedia.org/wiki/Gravity_Field_and_Steady-State_Ocean_Circulation_Explorer
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288606830001.html

lauantai 28. syyskuuta 2013

Laukaisu ma 30.9. klo 00.38: Proton-M / Astra 2E - Laukaisu onnistui!

Kuva: International Launch Services
Baikonurin kosmodromilta lähetetään avaruuteen Astra 2E tietoliikennesatelliitti. Satelliitti painaa 6020 kg ja sen on valmistanut Astrium. Sen määränpää on geostationaarinen kiertorata positiossa 28,2 astetta itään. Kantorakettina Proton-M. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa maanantaina 30. syyskuuta Suomen aikaa klo 00.38.

Satelliitti irtautuu Briz-M ylävaiheesta 9 tunnin ja 12 minuutin kuluttua laukaisusta. Tämä laukaisu on Protonin paluu tositoimiin edellisen laukaisun katastrofaalisen epäonnistumisen jälkeen.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://astra2e.imgondemand.com/
Lähetys alkaa 18 minuuttia ennen laukaisua.

Mission status center: http://spaceflightnow.com/proton/astra2e/status.html

Protonin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=ofWWO0d_jOM

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32046.0
http://www.ilslaunch.com/mission-control/mission-astra-2e
http://www.ilslaunch.com/sites/default/files/pdf/A2E%20Mission%20Overview%20final_0.pdf
http://en.wikipedia.org/wiki/Astra_2E
http://en.wikipedia.org/wiki/Proton-M
http://en.wikipedia.org/wiki/International_Launch_Services

Sept. 29      Proton  •  ASTRA 2E
Launch time: 2138 GMT (5:38 p.m. EDT)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

An International Launch Services Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the ASTRA 2E satellite. ASTRA 2E will provide Ku-band and Ka-band broadcast and broadband services to Europe, the Middle East and Africa.

Päivitys: Laukaisu suoritettiin ajallaan ja se sujui mainiosti. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=plpsodmQ2oc

Laukaisu su 29.9. klo 19.00: Falcon 9 v1.1 / Cassiope - Laukaisu onnistui!


Kanadalaisten pieni Cassiope-satelliitti seuranaan muutama cubesatti lähetetään avaruuteen SpaceX:n Falcon 9 v1.1 kantoraketilla Kalifornian Vandenbergin laukaisutukikohdasta. Laukaisu tapahtunee tällä tietoa aikaisintaan sunnuntaina 29. syyskuuta Suomen aikaa klo 19.00. Laukaisuikkunan pituus on 2 tuntia. Laukaisusääennuste antaa 80% todennäköisyyden laukaisun sallivaan sääolosuhteisiin. Suurin huolenaihe on pilvikorkeus. Maanantain eli varapäivän sääennuste on 90% todennäköisyydellä soveltuva.

Oikeastaan tämä on enemmänkin Falcon 9 v1.1 testilaukaisu kuin varsinainen kaupallinen satelliitin laukaisu. Kanadalaiset maksoivat Cassiopen laukaisusta vain viidenneksen normaalihinnasta. Tämä uusi F9 versio eroaa merkittävästi vanhasta: siinä on uudet Merlin 1D moottorit eri kuviossa kuin vanhassa, pidennetyt polttoainetankit, uutta ohjauselektroniikkaa ja uusi kevyt hiilikuituinen nokkakartio. Lisäksi 2. vaiheessa on myös Merlin 1D pidennetyllä suuttimella joka on optimoitu käyttöön avaruuden tyhjiössä.

Uusi versio on pituudeltaan 69 metriä ja lähtöpaino on 480 tonnia. 1. vaiheen työntövoima on noin 5880 kilonewtonia. Hyötykuorma painaa yhteensä vain noin 500 kg. Se lähetetään elliptiselle 155 x 900 km polaariradalle. Kun 2. vaihe ja hyötykuormat on vapautettu niin F9 1. vaiheella suoritetaan testinä hallittu paluu ilmakehään käynnistämällä 3 moottoria hidastamaan vauhtia ja juuri ennen mereen laskeutumista uudelleenkäynnistetään yksi 1. vaiheen moottori vielä hidastamaan vauhti minimaaliseksi ennen veteen osumista. Näin saadaan arvokasta tietoa järjestelmien toimivuudesta ja ennen kaikkea siitä mikä tarvitsee vielä kehitystyötä. Testi palvelee SpaceX:n pitkän aikavälin tavoitetta kehittää uudelleen käytettävä kantoraketti ja testausta tullaan jatkamaan jokaisella laukaisukerralla kunnes laskeutuminen sujuu suunnitelmien mukaisesti. Odotettavissa siis on ongelmia ennen kuin kaikki rypyt on siloitettu pois.

Tässä vielä listaa siitä mitä kaikkea tällä laukaisukerralla kokeillaan ensimmäistä kertaa:

-Merlin 1D rakettimoottorit käytössä, 56% enemmän työntövoimaa.
-uudet pidennetyt polttoainetankit uusia janoisia rakettimoottoreita varten
-uusi 8-kulmio 1. vaiheen moottoreissa, jossa siis ulkokehällä 8 moottoria ja 9. keskellä.
-ensimmäinen laukaisu SpaceX:n Kalifornian uudesta laukaisukompleksista.
-ensimmäistä kertaa satelliitti päähyötykuormana.
-ensimmäistä kertaa irroitettava 5,2 m x 13,1 m nokkakartio käytössä.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: www.nasa.gov/ntv
Lisäksi osoitteessa: http://new.livestream.com/spacex/F9-6
Tietenkin myös SpaceX:n oma webcast osoitteessa: http://www.spacex.com/webcast/

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/falcon9/006/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32946.0
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32685.0
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32859.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Falcon_9
http://en.wikipedia.org/wiki/CASSIOPE
http://www.spacelaunchreport.com/falcon9v1-1.html
https://twitter.com/elonmusk

Sept. 29      Falcon 9  •  Cassiope
Launch window: 1600-1800 GMT (12-2 p.m. EDT; 9-11 a.m. PDT)
Launch site: SLC-4E, Vandenberg Air Force Base, California

A SpaceX Falcon 9 rocket will launch the Cassiope satellite for the Canadian Space Agency. Cassiope carries a communications relay payload for a commercial digital broadcast courier service and an instrument to observe the Earth's ionosphere. The rocket will fly in the Falcon 9
v1.1 configuration with upgraded Merlin 1D engines, stretched fuel tanks, and a payload fairing.

Päivitys: Laukaisuun hieman alle kaksi tuntia, tankkaus on meneillään. Laukaisusää vaikuttaa ideaaliselta. Laaja etukäteisartikkeli: http://www.nasaspaceflight.com/2013/09/spacex-debut-falcon-9-v1-1-cassiope-launch/

Päivitys: Laukaisu onnistui ja kaikki satelliitit irtautuivat! Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=uFefasS6bhc

Sen sijaan toissijaiset laukaisun testitavoitteet eivät ihan täyttyneet. Ensinnäkin Falcon 9 2. vaiheen uudelleenkäynnistys jäi häiriön takia tekemättä ja 1. vaiheen paluu ei ihan onnistunut 2. jarrutuksen aikana syntyneen pyörimisen takia tapahtuneen liian aikaisen moottorin sammumisen takia. Tosin Elon Musk oli toiveikas ja totesi että nyt on dataa jonka avulla jatkaa eteenpäin. Ongelmien ei kuulemma pitäisi olla isoja. Tosin kahdella seuraavalla laukaisukerralla paluutestejä ei suoriteta koska kyydissä on raskasta tavaraa joka vaatii maksimaalisen suorituskyvyn.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Laukaisu ke 25.9. klo 23.58: Sojuz TMA-10M / Expedition 37 - Laukaisu onnistui!


Baikonurin kosmodromilta lähetetään Sojuz TMA-10M aluksen kyydissä Expedition 37 miehistöä kansainväliselle avaruusasemalle. Kantorakettina Sojuz-FG. Miehistön muodostavat Oleg Kotov, Sergey Ryazansky ja Michael Hopkins. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa keskiviikkona 25. syyskuuta Suomen aikaa klo 23.58 ja telakoituneena avaruusasemalla aluksen pitäisi olla kaiken mennessä oikein torstaina 26. syyskuuta suunnilleen klo 05.48.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.nasa.gov/ntv/
Lähetys alkaa klo 23.00.

Raketin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=TkHEZbVLejY

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/station/exp37/status.html


Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=30698.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Expedition_37
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz_%28spacecraft%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz_TMA-10M

Sept. 25      Soyuz  •  ISS 36S
Launch time: 2058 GMT (4:58 p.m. EDT)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

A Russian government Soyuz rocket will launch the manned Soyuz spacecraft to the International Space Station with members of the next Expedition crew. The capsule will remain at the station for about six months, providing an escape pod for the crew.

Päivitys: Alus on kiertoradalla! Onnistunut laukaisu, Kurs-antenni on avautunut, samoin aurinkopaneelit.

Rutiininomainen laukaisu: http://www.youtube.com/watch?v=GKgJqY1LphQ

edit: Hyvin sujui myös aamun telakoituminen. Video: http://www.youtube.com/watch?v=AyQMOm1uBVQ

Deep Impact -luotaimen tehtävä on päättynyt.

NASA julisti virallisesti Deep Impact -luotaimen tehtävän päättyneeksi elokuun ohjelmistovian jälkeen, joka on siitä lähtien estänyt viestinnän luotaimen kanssa.

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/news/n1309/20deepimpact/

tiistai 17. syyskuuta 2013

Laukaisu ke 18.9. klo 11.10: Atlas 5 / AEHF-3 - Laukaisu onnistui!

Kuva: United Launch Alliance
Floridan Cape Canaveralista lähetetään avaruuteen AEHF-3 tietoliikennesatelliitti, joka välittää salattuja yhteyksiä Yhdysvaltojen sotaväen tarpeisiin. Satelliitin on rakentanut Lockheed Martin. Se painaa noin 6170 kg. Kantorakettina Atlas 5 531-kokoonpanossa jossa siis 5-metrinen nokkakartio, 3 apurakettia ja 1-moottorinen Centaur-ylävaihe. Laukaisu suoritetaan tällä tietoa keskiviikkona 18. syyskuuta Suomen aikaa klo 11.10, todennäköisesti heti 2 tunnin mittaisen laukaisuikkunan alussa mikäli mahdollista. Satelliitin irtautuminen tapahtuu 50 minuutin ja 58 sekunnin kuluttua laukaisusta elliptiselle 225 x 50000 km x 20,13 asteen siirtoradalle.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.ulalaunch.com/site/pages/Multimedia_Webcast.shtml
lähetys alkaa 20 minuuttia ennen laukaisua.

Mission Status Center: http://www.spaceflightnow.com/atlas5/av041/status.html

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32465.0
http://www.ulalaunch.com/site/docs/missionbooklets/AV/av_aehf3_mob.pdf
http://en.wikipedia.org/wiki/Atlas_V
http://en.wikipedia.org/wiki/Advanced_Extremely_High_Frequency

Go Atlas! Go AEHF-3!

Sept. 18      Atlas 5  •  AEHF 3
Launch window: 0704-0904 GMT (3:04-5:04 a.m. EDT)
Launch site: SLC-41, Cape Canaveral Air Force Station, Florida

The United Launch Alliance Atlas 5 rocket, designated AV-041, will launch the third Advanced Extremely High Frequency (AEHF) satellite. Built by Lockheed Martin, this U.S. military spacecraft will provide highly-secure communications. The rocket will fly in the 531 vehicle configuration with a five-meter fairing, three solid rocket boosters and a single-engine Centaur upper stage.

Päivitys: Laukaisu onnistui! Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=HNefKtR1Jes