lauantai 20. heinäkuuta 2013

Roskosmoksen raporttia Proton maahansyöksystä.

Roskosmos on julkistanut alustavan raportin epäonnistuneen Proton-laukaisun syistä ja siinä tulee esiin mielenkiintoisia tietoja ja aikatauluseikkoja:

-Virasto vahvistaa jo ennemmin esiin tulleet tiedot siitä että väärään asentoon asennetut anturit aiheuttivat maahansyöksyn.

-Edellä mainitun lisäksi vielä tuntemattomasta syystä lift-off signaali tuli 0.4 sekuntia etuajassa. Kyseisen signaalin ovat mahdollisesti aikaansaaneet raketin perän sähkö/pneumatiikkaliittimet jotka irtoavat laukaisussa. Komissio toteaa että tämä ei aiheuttanut maahansyöksyä ja asian selvittelyä jatketaan.

-Virheasennuksessa on täytynyt käyttää voimaa, koska kyseisessä anturilevyssä on tapit, jotka olivat vaurioituneet asennuksessa. Antureiden värikoodatut liittimet on mahdollista asentaa oikein vaikka itse anturit ovat väärässä asennossa. Kaikenkaikkiaan kolme kuudesta anturista oli vika-asennossa. Tehdyssä simulaatiossa raketti käyttäytyi juuri samoin kuin se teki ennen maahansyöksyä.

-Viraston mukaan nykyiset olemassa olevat laukaisukampanjan aikaiset varmistus- ja testausmenetelmät olemassa olevan teknisen ja toiminnallisen dokumentaation kanssa eivät mahdollistaneet havaita asennusvirhettä, joten vian luonne on valmistuksellinen. 

-Tutkintakomission johtaja Aleksandr Lopatin kertoi tiedotustilaisuudessa että Khrunichev valmisti kyseisen Protonin joulukuussa 2011 ja säilytettiin varastoituna toukokuuhun 2012, jolloin se toimitettiin Baikonuriin. Asennusvirhe tehtiin keskiviikkona marraskuun 16. pvä 2011. Anturilevyssä olevat kaksi 5 mm tappia on tarkoitettu osoittamaan asentajalle levyn oikea asento, silti voimaa käyttäen on mahdollista runnoa levy väärään asentoon vahingoittaen tappeja ja kiristää se paikalleen. Huomioitavaa on myös se että anturilevyn asennus paikalleen täytyy suorittaa halkaisijaltaan puolen metrin kokoisesta luukusta käsin.

-Lisäksi on selvinnyt että lift-off signaalin tultua etuajassa moottoreiden ollessa normaalia tehotasoa alemmalla teholla, navigointitietokone on hetken aikaa ollut hätä-moodissa, jossa rakettia ohjataan pois päin laukaisualustalta. T+2.6s tarkistuskohdassa rakettimoottorit olivat normaalilla tehotasolla ja tietokone palasi normaaliin toimintatilaan hätä-moodista. Tehdyn simulaation mukaan ilman asennusvirhettä laukaisu olisi edennyt tästä eteenpäin normaalilla tavalla.  

-Anturilevyn asennusprosessista ei tällä hetkellä ole video- tai valokuvaohjetta kohteen hankalan sijainnin vuoksi, mutta epäkohta tullaan korjaamaan.

-Tällä hetkellä oikea asennustapa voidaan varmistaa vain silmämääräisesti. Asentanut teknikko, laadunvalvoja ja teknikon esimies ovat kaikki allekirjoittaneet asennuspöytäkirjan. Tämä nostaa ilman muuta epäilyksen siitä että ei tuota asennusta kuitenkaan ole kukaan oikeasti tarkastanut. Varsin hälyyttävä huomio ja kyseenalaistaa prosessien luotettavuuden, tämä on törkeää piittaamattomuutta ja laiminlyönti tökeröimmästä päästä! Lieneekö tämä taas sitä Neuvostoliiton aikaisen työmoraalittomuuden ilmentymää...(notta paskaax tässä äkkiä toi kii, ihan sama toimiix se, ei oo penniäkään kii ja kukaan ei edes vilkaise jälkeenpäin.)

-Mitään sabotaasiin viittaavaa ei ole löydetty. Rikostutkinnassa ei siis todennäköisesti ole tulossa mitään merkittävää tuomiota ainakaan asentajalle. Tosin tutkinta on meneillään ja varapääministeri Dmitry Rogozinin mukaan asianomaiset henkilöt joutunevat suorittamaan valheenpaljastustestin.

-Ilmeisesti kaikki muut raketit on tarkastettu ja tarkastuksissa ei ole löytynyt virheasennuksia.

-Lopatinin mukaan tutkintakomissio on luonut keinoja välttää tulevaisuudessa tällaiset virheet. Lisäksi komissio on suositellut Roskosmoksen tutkimus- ja kehitysosastolle, että viraston ja sen kaikkien alihankkijoiden koko teknologiaprosessi ja laadunvalvontamenetelmät arvoitaisiin uudelleen. Lisäksi Briz-M ylävaiheen kanssa käyttöön otettu video/valokuvauspohjainen dokumentointi otettaneen käyttöön koko kantoraketin valmistus/kokoonpanoprosessiin.

-Tutkintakomission arvellaan saavan työnsä päätökseen heinäkuun loppuun mennessä ja tällöin Khrunichev toimittaa raportin myös ILS:lle. Sen jälkeen ILS toimittaa oman  arviointinsa joka arvioiden mukaan alkanee aikaisintaan viikon 32 lopulla.

-Astra 2E laukaisukampanjaa jatketaan sitten kun Venäjän valtionkomissio ja ILS:n arviointilautakunta on suorittanut työnsä ja tarvittavat korjaavat toimenpiteet on toteutettu. Tämän jälkeen kaikkien tahojen suostumuksella jatketaan kohti satelliitin laukaisua.

-Protonin paluu tositoimiin tapahtunee arvioiden mukaan aikaisintaan syyskuussa.

Maahansyöksypaikan valokuva: http://russianspaceweb.com/images/rockets/proton/glonass49_crash/scanex_sat_photo_1.jpg

Lähteet:
http://www.ilslaunch.com/updates-failure-glonass-july-2013
http://www.russianspaceweb.com/proton_glonass49.html#culprit
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=32282.msg1076044#msg1076044

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti