maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sähköpurjeprojektin uusi edistysaskel.

Sähköpurjeprojekti on taas saavuttanut yhden merkkipaalun:

Suomalaista keksintöä, sähköpurjeen etäyksikköä, on testattu onnistuneesti laboratoriossa.

Sähköinen aurinkotuulipurje eli sähköpurje mahdollistaa nopean ja taloudellisen liikkumisen aurinkokunnassa ilman ajoainetta käyttämällä aurinkotuulen työntövoimaa.

Ruotsissa rakennettu sähköpurjeen etäyksikkö läpäisi laboratoriotestit, jotka tehtiin Saksassa viime viikolla.

Etäyksiköt ovat sähköpurjeen liekojen kärkiin asennettavia puolen kilogramman painoisia satelliitteja.

Etäyksiköitä on kehitetty pari vuotta eurooppalaisena yhteistyönä.

– Etäyksikön suunnittelu oli haastava tehtävä, mutta nyt olemme osoittaneet, että laite voidaan valmistaa ja että se kestää käyttöympäristönsä olosuhteet eli laukaisutärinän, avaruuden tyhjiön ja suuret lämpötilanvaihtelut, etäyksikkö hankeen vetäjä Uppsalan yliopiston Ångström-avaruusteknologiakeskuksen johtaja professori Greger Thornell sanoo.

Lähde: http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/57907-lapimurto-suomalaiselle-avaruuspurjeelle-nyt-laite-voidaan-valmistaa

http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/634945

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Laukaisu to 28.3. klo 22.43: Sojuz TMA-08M / Expedition 35 - Laukaisu onnistui!

Kuva: Erik van der Hoorn ja Jorge Cartes / Soyuz TMA-08M miehistö.

Baikonurin kosmodromilta lähetetään Sojuz TMA-08M aluksen kyydissä Expedition 35 miehistöä kansainväliselle avaruusasemalle. Kantorakettina Sojuz-FG. Miehistön muodostavat Pavel Vinogradov, Christopher Cassidy ja Aleksandr Misurkin.

Tämä laukaisu on ensimmäinen miehitetty lento jolla käytetään jo ennemmin Progress-huoltoaluksilla demonstroitua 6 tunnin mittaista nopeaa lähestymistä. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa torstaina 28. maaliskuuta Suomen aika aklo 22.43 ja telakoituneena avaruusasemalla aluksen pitäisi olla kaiken mennessä oikein perjantaina 29. maaliskuuta suunnilleen klo 04.32.
  
Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.nasa.gov/multimedia/nasatv/index.html
Lähetys alkaa klo 21.30.

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/station/exp35/status.html

Sojuzin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=ZXcJsXSBoXI

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=30146.0
http://en.wikipedia.org/wiki/Soyuz_TMA-08M
http://en.wikipedia.org/wiki/Expedition_35
http://www.nasa.gov/mission_pages/station/expeditions/expedition35/e35_032213.html
http://www.nasa.gov/mission_pages/station/expeditions/expedition35/index.html
http://www.nasa.gov/pdf/733773main_exp35_summary.pdf

Expedition 35 logo.
March 28      Soyuz  •  ISS 34S
Launch time: 2043 GMT (4:43 p.m. EDT)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

A Russian government Soyuz rocket will launch the manned Soyuz spacecraft to the International Space Station with members of the next Expedition crew. The capsule will remain at the station for about six months, providing an escape pod for the crew.

Päivitys: Sinne lähti raketti jo jokin aika sitte. Tuossa laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=PmTtyQ6HAkM

Päivitys 08.05: Nopea lähestyminen ja telakointi sujuivat ongelmitta.
http://yle.fi/uutiset/sojuz_vei_miehiston_avaruusasemalle_ennatysajassa_-_45_tuntia_aiempaa_nopeammin/6559197

Dragon kotimatka tiistaina 26. maaliskuuta - Paluu onnistui ongelmitta!

SpaceX:n Dragon-kapseli aloittaa kotimatkansa avaruusasemalta tiistaina ja laskeutuminen alkaa Suomen aikaa klo 17.40 jarrutuspoltolla. Mereen kapselin pitäisi päätyä noin klo 18.36 tienoilla. Paluuta siirrettiin päivällä eteenpäin huonon sään vuoksi.

NASATV:stä voi seurata tapahtumia.

Mission status center:
http://www.spaceflightnow.com/falcon9/005/status.html

Päivitys: Laskeutuminen onnistui ongelmitta!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Laukaisu ti 26.3. klo 21.06: Proton-M / Satmex 8 - Laukaisu tapahtui ajallaan.

Kuva: International Launch Services
Proton-M kantoraketti tekee paluun tositoimiin Briz-M ylävaiheen toimintahäiriön jälkeen. Baikonurista avaruuteen lähetetään Satmex 8 tietoliikennesatelliittti, joka korvaa pian ikänsä päähän tulevan vanhemman Satmex 5 satelliitin. Satmex 8 painaa 5474 kg ja sen on valmistanut space Systems/Loral SSL 1300 alustalle. Laukaisu tapahtunee tällä tietoa tiistaina 26. maaliskuuta Suomen aikaa klo 21.06. Lennon aikana Briz-M käynnistetään viisi kertaa ratamuutoksia varten ja satelliitti irtautuu 9 tunnin ja 13 minuutin kuluttua laukaisusta. Irtautuminen tapahtuu 6159 x 35786 km x 18,38 astetta siirtoradalle. Tuleva laukaisu on ensimmäinen vuoden 2013 Proton-laukaisu, 78. ILS Proton-laukaisu, 1. Satmex-laukaisu Protonilla ja 25. Protonilla laukaistava Space Systems/Loral satelliitti.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://satmex8.imgondemand.com/
Suora lähetys laukaisualueelta alkaa klo 18.45.

Lähetys myös osoitteessa: http://www.satellitetoday.com/

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/proton/satmex8/status.html

Proton rollout-video: http://www.youtube.com/watch?v=uAg0mQxbxwU

Lisätietoja:
http://www.ilslaunch.com/newsroom/news-releases/media-advisory-ils-proton-launch-satmex-8
http://www.ilslaunch.com/mission-control/mission-satmex8
http://www.ilslaunch.com/sites/default/files/pdf/Satmex_8-Mission-Overview-final.pdf
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=30164.0

March 26 Proton • Satmex 8
Launch time: 1906 GMT (3:06 p.m. EDT)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

An International Launch Services Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the Satmex 8 satellite. Satmex 8 will provide video distribution, broadband, cellular backhaul and distance learning services in North America and South America.

Päivitys: Laukaisu onnistui, satelliitit irtautui siirtoradan alkuun. Laukaisuvideo:  http://www.youtube.com/watch?v=iC57D3nklB4

torstai 21. maaliskuuta 2013

Merlin 1D täysin lentohyväksytty.

SpaceX:n Merlin 1D rakettimoottori on saanut täyden lentohyväksynnän 28 testin ja 1970 sekunnin käyttöajan jälkeen. Tämä vastaa yli 10 täysimittaisen laukaisun käyttöaikaa. Moottori on siis täysin valmis käytettäväksi Falcon 9 kantoraketissa.

Testiohjelmassa suoritettiin 4 testiä jotka vastasivat tai ylittivät tehon ja ajan suhteen Falcon 9 laukaisussa tarvittavan tason. Lisäksi testattiin tavoilla jotka eivät vastanneet normaalia lentotilaa. Testien pohjalta Merlin 1D saavutti luotettavuuskertoimen 4:1 kriittisten osien vaatimustason suhteen kun normaali teollisuusstandardin mukainen luotettavuuskerroin on 2:1.

Merlin 1D selvitti vaativan testiohjelman jokaisen testin ongelmitta. Merlin 1D moottorit tulevat olemaan käytössä Falcon 9 kantoraketin lennolla nro 6 jonka pitäisi tapahtua tänä vuonna. 9 kpl Merlin 1D moottoreita tuottavat yhdessä noin 6670 kilonewtonin työntövoiman tyhjiössä. Moottorin teho/painosuhdekerroin on loistava yli 150, se on historian paras arvo nesteajoainemoottorille. Niinpä Merlin 1D onkin hyötysuhteeltaan paras ikinä valmistettu rakettimoottori täyttäen silti astronauttien kuljettamista varten asetetut turvamarginaalit. Lisäksi parannellun suunnittelun avulla on moottorin valmistettavuutta parannettu ottamalla käyttöön kustannustehokkaammat työmenetelmät, valmistusprosessit, robottikokoaminen ja vähentämällä osien määrää.  

Erinomaista!

Niin, huomautuksena: Falcon 9 v1.1 kantoraketissa Merlin 1D moottorit ovat aseteltuna 8-kulmioon yhden moottorin ollessa keskellä kun nykyisessä versiossa Merlin 1C moottorit ovat 3x3 nelikulmiossa.

Lähde: http://www.spacex.com/press.php?page=20130320

Video: http://www.youtube.com/watch?v=Zj0851Wkm9c

Lisätietoja:
http://www.nasaspaceflight.com/2013/03/falcon-9-boost-merlin-1d-engine-achieves-milestone/

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Laukaisu ti 19.3. klo 23.21: Atlas 5 / SBIRS GEO-2 - Laukaisu onnistui!

Kuva: United Launch Alliance
Floridan Cape Canaveralin laukaisualustalta 41 laukaistaan Atlas 5 kantoraketilla avaruuteen SBIRS GEO-2 infrapunavalvontasatelliitti. Satelliitti liittyy osana Yhdysvaltain ilmavoimien avaruusperustaiseen ohjuspuolustuksen varhaisvaroitusjärjestelmään. Satelliitin rakennusprojektin pääurakoitsijana on toiminut Lockheed Martin. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa tiistaina 19. maaliskuuta Suomen aikaa klo 23.21. Laukaisuikkunan pituus on 40 minuuttia ja viimeisimmän sääennusteen mukaan laukaisusää on soveltuva 70% varmuudella. Satelliitti irtautuu Centaur-ylävaiheesta siirtoradan alussa 43 minuuttia ja 12 sekuntia laukaisun jälkeen.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://www.ulalaunch.com/site/pages/Multimedia_Webcast.shtml
Lähetys alkaa klo 23.01.

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/atlas/av037/status.html

Lisätietoa:
http://www.ulalaunch.com/site/pages/Launch.shtml#/36/
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=26456.0
http://www.ulalaunch.com/site/docs/missionbooklets/AV/av_sbirsgeo2_mob.pdf
http://www.spaceflightnow.com/atlas/av037/geofactsheet.pdf
http://www.spaceflightnow.com/atlas/av037/brouchure.pdf

Go Atlas! Go Centaur! Go SBIRS GEO-2!

March 19      Atlas 5  •  SBIRS GEO 2
Launch window: 2121-2201 GMT (5:21 to 6:01 p.m. EDT)
Launch site: SLC-41, Cape Canaveral Air Force Station, Florida

The United Launch Alliance Atlas 5 rocket (AV-037) will launch the U.S. military's second Space Based Infrared System Geosynchronous satellite, or SBIRS GEO 2, for missile early-warning detection. The rocket will fly in the 401 vehicle configuration with a four-meter fairing, no solid rocket boosters and a single-engine Centaur upper stage.

Päivitys: Satelliitti irtautui, laukaisu onnistui! Laukaisuvideot:
http://www.youtube.com/watch?v=vEnEAe28Tyg
http://www.youtube.com/watch?v=6JAO1qxYMvg

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Expedition 34 vaihtomiehistön kotiinpaluu lauantaiaamuna 16. maaliskuuta.

Expedition 34 vaihtomiehistö Kevin Ford, Oleg Novitskiy ja Evgeny Tarelkin palaavat Maan kamaralle lauantaina 16. maaliskuuta.

Sojuz TMA-06M irtautuu avaruusasemasta lauantaina klo 01.43 Suomen aikaa ja laskeutuminen alkaa vauhdinhidastuspoltolla klo 04.13. Maakosketus on odotettavissa noin klo 05.05.

NASATV lähettää suoraa videokuvaa tapahtumista klo 01.30 alkaen osoitteessa: http://www.nasa.gov/ntv

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/station/exp34/status2.html

Laskeutumissekvenssi. Kuva: TsUP.
Lisätietoa:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=31315.0 

Päivitys: Laskeutuminen sujui normaalilla tavalla, kovassa sumussa. Laskeutumisvideo: http://www.youtube.com/watch?v=BIKCtJAgjv0

tiistai 12. maaliskuuta 2013

MAF tulee olemaan SLS:n koti.

MAF. Kuva: NASA

New Orleansissa sijaitseva NASAn omistama tehdas Michoud Assembly Facility (MAF) läpikäy suurta muutosta, joka suoritetaan uuden NASAn SLS-rakettijärjestelmän tuotannon aloittamista varten. Tehdas on osa NASAn Marshallin keskusta. Näin tehdas tekee paluun niiden suurten rakettien kotopaikaksi, joiden avulla Yhdysvallat aikoo tutkia syvää avaruutta. Muutosten jälkeen laitoksessa on käytössä mm. maailman suurin kitkahitsauskone.

MAF historia käsittää oleellisena osana laitoksen tärkeän roolin rakettilaitteiden valmistuksessa monella eri vuosikymmenellä. Tunnetuin esimerkki lienee avaruussukkulan isot oranssit ulkoiset polttoainetankit. Jo 1940-luvulla tehtaassa valmistettiin lentokoneita ja muita maailmansodassa tarvittuja välineitä. Tehtaassa on valmistettu myös Sherman- ja Patton-tankkeihin moottoreita, niitä tankkeja käytettiin Korean sodassa.

MAF tuli mukaan rakettituotantoon vuonna 1961 kun NASAn Saturn IB ja Saturn V ensimmäiset vaiheet rakennettiin tehtaassa ja ne lähetettiin sen jälkeen Kennedyn avaruuskeskukseen proomun kyydissä. Tämän aikakauden jälkeen tehdas kävi läpi muutoksen ja alkoi valmistaa ja koota avaruussukkulan ulkoisia polttoainetankkeja. Ensimmäinen polttoainetankki, ET-1, lähti tehtaalta kesäkuussa 1979 ollen toinen niistä kahdesta ensimmäisestä valkoisen värisestä tankista.

Myöhempi tankinvalmistusaikakausi on ollut turbulenttinen käsittäen menestystä ja tragediaa. STS-107 polttoainetankki joutui tarkkaan syyniin avaruussukkula Columbian onnettomuuden jälkeen. Tankista irronneet eristevaahdon palat olivat syy tragediaan. Paluu toimintaan oli tuskallinen käsittäen monia muutoksia polttoainetankkiin, joka taas asetti uusia vaatimuksia tehtaan työntekijöille.

Vuoden 2005 hurrikaani Katrina aiheutti myös merkittäviä vahinkoja sekä tehtaalle että työntekijöiden omaisuudelle. Monet työntekijät joutuivat evakkoon kotiensa tuhouduttua ja se toi tankkien valmistusaikatauluihin suurta painetta. NASA näet halusi panna vauhtia avaruuslentoihin toivoen kiristävänsä kansainvälisen avaruusaseman rakennustahtia jotta se saataisiin mahdollisimman nopeasti valmiiksi.

Kyvykkäiden johtajien, erityisesti arvostetun Wanda Sigurin, alaisuudessa laitoksen työntekijät todella näyttivät voimansa tehden lisävuoroja ja virtaviivaistivat tuotantomenetelmiä vastaten näin menestyksekkäästi NASAn vaatimuksiin. Tämä ponnistus kantoi erinomaista hedelmää tankkien suoriutuessa virheettömästi lukuisista laukaisuista. Tehtaan työväki onnistui pitämään valmistusaikataulut, tavoitetta auttoi varmasti myös pari nikottelevaa sukkulaa, jotka toivat pitkiä viivästyksiä Kennedyn avaruuskeskuksen aikatauluihin.

Kuitenkin sukkulaohjelman hidastuessa ja lopulta tullessa päätökseen, monet tehtaan työntekijät tiesivät jo että lupaukset toiminnan jatkumisesta Constellation-ohjelman muodossa ei tulisi toteutumaan. Kun Constellation-ohjelma sitten lopulta peruttiin, suuri osa työvoimasta irtisanottiin viimeisen sukkulan polttoainetankin lähdettyä tehtaalta.

Suuri osa tehtaan työvoimasta olisi voinut jatkaa työuraansa ilman sitä viivyttelyä joka venytti uuden raskaansarjan rakettijärjestelmän suunnittelutyötä. Tehtaan johtajat olivat toivoneet pikaista ilmoitusta tehtaan uudesta roolista, joka olisi mahdollistanut suurelta osin työpaikkojen pysyvyyden, mutta lopulta heidänkin kärsivällisyytensä loppui Washingtonin poliittisen vitkuttelupelin pyöriessä.

Seuraamukset tehtaalle olivat vakavat; vain pieni ryhmä osaavia työntekijöitä jäi jäljelle purkamaan laitteistoja Hollywood-elokuvatuotantoyhtiöiden avaraa tilaa tarvitsevien kuvausprojektien tieltä.

Michoudin tehtaan tarina ei kuitenkaan tullut päätökseen. Hiljaisen ajanjakson aikana öljy-yhtiö BP käytti tehtaan rakennus 451:n tiloja tutkiessaan turvaventtiiliä joka oli pettänyt Meksikonlahdella aiheuttaen vuoden 2010 vakavan öljyvuodon. Boeing taas käytti tehtaan koneita omaan projektiinsa. Viimeinen ulkoinen sukkulan polttoainetankki ET-94 siirrettiin varastoon rakennukseen 103 ja loput tankkien osat myytiin romukauppiaille.

Muualla tehtaan tiloissa aloitettiin työ NASAn uuden Orion-miehistöaluksen parissa, joka eteni EFT-1 testialuksen valmistukseen. Se on jo lähetetty Kennedyn avaruuskeskukseen. Kaikki tulevat Orion-alukset tullaan valmistamaan Michoudin tehtaalla. EM-1 aluksen valmistustyö on tarkoitus alkaa jo ensi vuonna. Sierra Nevadan ja Lockheed Martinin yhteistyösopimus tarkoittaa sitä että tehtaassa valmistetaan Sierra Nevadan uuden Dream Chaser avaruuslentokoneen komposiittirunko.

Pääosan tehtaan tulevaisuuden työstä muodostaa kuitenkin SLS-kantoraketit, joiden valmistuslinjoja silmällä pitäen tehtaassa suoritetaan jo nyt useisiin valmistustiloihin liittyen suuren mittakaavan muutostöitä. Ne tähtäävät mahdollistamaan SLS-kantorakettien valmistus- ja kokoonpanotyöt.

Useat projektit ovat meneillään eri rakennuksissa ja jatkuvat vuoden 2014 läpi käsittäen muutos- ja rakennusprojekteja tehtaan rakennuksissa 103, 110, 114, 115, 131 ja 451.

Rakennuksessa 103 muutostyöt tähtäävät rakennuksen tulevaan rooliin robottihitsaustyökalu 3:n uutena kotina. Työn pitäisi olla valmis toukokuuhun mennessä, jonka jälkeen robottihitsauksella tullaan valmistamaan puolipallokomponentteja SLS-järjestelmään.

Lisäksi rakennuksessa 103 tulee sijaitsemaan työkalu, jolla valmistetaan Y- ja L-kiinnitysrenkaita kantoraketin rakenteisiin. Niiden avulla yhdistetään raketin eri osia toisiinsa. Lukuisat työkoneasennukset ovat myös meneillään ja niiden pitäisi olla noin kuukauden kuluttua valmiina, jolloin toiminnan testaus aloitetaan välittömästi.

Rakennuksessa 115 muutokset tähtäävät hitsaustyökalun asennukseen. Työkalu on tärkeä SLS-kantoraketin osien valmistusprosessissa. Kyseessä on suuri kitkahitsauskone, joka kasattuna on kolmen kerroksen korkuinen. Tämän asennustyön pitäisi valmistua kesäkuussa.

Rakennuksessa 110 vanhat työpisteet on saatu purettua uuden VAC-asennuslinjan tieltä. Täällä tankit ja runko-osat yhdistetään toisiinsa vaakatasossa. Tässä hitsaustyöpisteessä tulee olemaan samalla maailman suurin kitkahitsauskone, sen on tarkoitus olla käyttövalmiina maaliskuussa 2014.

Rakennuksessa 131 muutostyöt valmistavat tilaa uuteen käyttötarkoitukseensa, tässä tilassa SLS-tankit ja massiiviset rungon osat tullaan lämpöeristämään vaahdolla. SLS:n iso koko vaatii muutostöitä rakennukseen myös sen pidentämiseksi lisätilan tarpeen vuoksi. Rakennuksen edestä on murskattu asfalttia, jotta uutta perustusta päästään tekemään vanhan jatkoksi.

Myös rakennusta 451 tullaan jatkamaan ja muuttamaan. Lisätila on tarpeen rakennukseen sijoittuvan SLS:n 1. vaiheen nestevetysäiliön testausaseman vuoksi.

MAF on varmistanut asemansa NASAn tulevaisuuden avaruusohjelmissa. Siihen kuuluvat sekä viraston omat että sopimuksilla valmistettavat yksityissektorin toimijoiden avaruuslaitteiden osat tulevien monien vuosikymmenten ajaksi. Tulevaisuus vaikuttaa siis valoisalta.

Lähde: http://www.nasaspaceflight.com/2013/03/maf-major-modification-work-sls-production/

Lisätietoja:
http://en.wikipedia.org/wiki/Michoud_Assembly_Facility

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Euroopan ja Kiinan avaruusasemayhteistyö mahdollinen.

Kuva: China Manned Space Engineering Office
Euroopan avaruusjärjestö ESA saattaa tehdä yhteistyötä Kiinan kanssa seuraavassa avaruusasemahankkeessa. Kiinahan aikoo rakentaa ison miehitetyn avaruusaseman seuraavan vuosikymmenen aikana ja viimeisimpien tietojen mukana siellä saattaa tulla majailemaan kiinalaisten lisäksi myös eurooppalaisia ihmisiä.

Tällä tietoa keskusteluissa on kiinalais-eurooppalainen yhteistyöhanke, minkä puitteissa ESA voisi rakentaa ja toimittaa teknologiaa ja osia asemaan, mukaanlukien lähestymis- ja telakointilaitteisto, vastineeksi mahdollisuudesta lähettää astronauttejaan asemalle.

Kiinalla on suunnitelmissa saada avaruusasema toimintakykyiseksi vuoteen 2020 mennessä. Sekä asema että Kiinan miehistöalus Shenzhou voisivat käyttää ESAn IBDM-telakointimekanismia. Kiinalaisten Tiangong-1 koeasema käyttää muunneltua venäläisten APAS-telakointijärjestelmää, mutta siinä on ilmennyt hankala ongelma. Shenzhou-alus on niin kevyt että APAS-telakointiportti ei toimi, alus vain pomppaa takaisin, kun porttiin yritetään normaalisti telakoitua. Siihen täytyy Shenzhou-aluksella törmätä voimalla, jotta mekanismi toimisi. Kiinalaiset ovat huolissaan, että tällainen voimankäyttö altistaa aseman ja aluksen rakenteet rikkoutumiselle.

Keskusteluja ja vierailuja on suoritettu puolin ja toisin, kiinalaiset olivat vierailullaan ESAn tiloissa olleet hyvin kiinnostuneita IBDM-telakointijärjestelmästä. ESAn johtaja Jean-Jacques Dordain on myös ilmaissut kiinnostuksensa projektia kohtaan. Niinpä ESA järjesti seminaarin jossa mietittiin kiinalaisten kollegojen kanssa tarkemmin sitä, voisiko IBDM-järjestelmä soveltua kiinalaisten avaruusasemaan.

IBDM mahdollistaa eri maiden alusten telakoitumisen avaruusasemaan huolimatta eri alusten suunnittelueroista. Järjestelmä kehitettiin ESAn ja NASAn yhteistyönä X-38 ohjelmaan, joka oli siis prototyyppi avaruuslentokoneesta. Ohjelma lopetettiin vuonna 2002. X-38 olisi sallinut 7 hengen miehistön pelastautua avaruusasemalta tarpeen vaatiessa.

Nykyinen IBDM muodostaa osan mahdollisesta yhteistyökuviosta koska kohtaaminen ja telakoituminen on yksi kolmesta osa-alueesta johon on asetettu työryhmä tekemään selvitystyötä. Kaksi muuta tärkeää osa-aluetta ovat miehistön kouluttaminen ja yhteistyö koskien työtiloja ja tiedekokeita.

Lähde: http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=europe-may-work-with-china

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Edellisen Falcon 9 laukaisun moottorivian syy selvillä.

Edellisen Falcon 9 laukaisun moottoririkko johtui kuulemma materiaaliviasta. Tarkkaa loppuraporttia ei julkisteta Yhdysvaltojen ulkoministeriön määräyksestä.

Lähde: www.spaceflightnow.com/falcon9/005/130228engine/