perjantai 25. lokakuuta 2013

SpaceX kertoo lisää tulevaisuuden suunnitelmistaan.

SpaceX raotti salaisuuksien verhoa antamalla silmäyksen tulevaisuuden suunnitelmiinsa ilmoittamalla saattaneensa päätökseen arviointiprosessin miehitetyn avaruusohjelman tulevasta vuoden 2014 hätäpoistumistestistä. Yhtiö ilmoitti myös alkavansa testata ensi vuonna NASAn Stennisin avaruuskeskuksessa uutta metaanikäyttöistä Raptor-rakettimoottoria, joka tulee olemaan avainasemassa yhtiön Mars-lentosuunnitelmissa.

SpaceX keskittyy tällä hetkellä pääosin edessä oleviin laukaisuihin, joihin lukeutuu mukaan päivitetyn Falcon 9 v1.1 toinen laukaisu hyvin sujuneen Cassiope-laukaisun jälkeen.

Kantorakettia ja SES-8 satelliittia valmistellaan SpaceX:n SLC-40 laukaisukompleksissa. Laukaisu ei kuitenkaan tapahdu kuin aikaisintaan 22. marraskuuta. Cassiope-laukaisussa ilmenneen 2. vaiheen moottorin uudelleenkäynnistysongelman tutkimukset jatkuvat. Vaikka Cassiope saatiinkin onnistuneesti avaruuteen, 2. vaiheen rakettimoottori ei käynnistynyt uudelleen.

SES-8 laukaisussa 2. vaihe täytyy käynnistyä uudelleen koska muuten satelliittia ei saada lähetettyä geostationaariselle siirtoradalle. Maatesteissä 2. vaiheen moottori on käynnistetty ilman ongelmia useita kertoja, mutta vaikuttaa siltä että avaruuden kylmä tyhjiö saattaa luoda uniikin ongelmatilanteen joka haittaa käynnistystä.

SES-8 laukaisun viivästys tarkoittaa sitä että Thaicom-6 laukaisua ei ehditä suorittaa tänä vuonna kuten alkuperäissuunnitelmissa oli. Vähintään 30 päivän valmisteluaika laukaisujen välillä ja joululomakausi sotkevat suunnitelman ja siksi laukaisu on päätetty siirtää ensi vuoden puolelle.

Jos seuranta-asemalle sopii SES-8 laukaisupäiväksi 22. marraskuuta niin laukaisuikkuna on välillä 13.28-15.28 paikallista aikaa.

SES-8 ja Thaicom-6 laukaisujen jälkeen SpaceX siirtyy valmistelemaan neljättä Dragon-kapselin lentoa kansainväliselle avaruusasemalle. CRS-3 (SpX-3) lento oli tällä tietoa vuorossa aikaisintaan 11. helmikuuta 2014. Päivämäärät voivat muuttua riippuen edellisten laukaisujen toteutumisista ja muutenkin ruuhkaisesta avaruusasemalla vierailevien muiden alusten lentoaikataulutuksista. 

Tulevaisuttta, jossa Dragon kuljettaisi NASAn astronautteja pelkän rahdin lisäksi, silmällä pitäen SpaceX ja NASA veivät loppuun ensi vuonna suoritettavan miehistökuljetuksien kannalta elintärkeän Dragon-kapselin hätäpoistumistestin arviointiprosessin. 

Toistaiseksi jokainen Dragon-kapseli on laskeutunut laskuvarjojen varassa Tyyneen valtamereen. Tapa korvataan aikanaan laskeutumismoottorien varassa maalle suoritettavalla laskeutumisella.

Tulevaisuudessa Dragon-kapseli on varustettu kahdeksalla SuperDraco-nesteajoainerakettimoottorilla jotka sijaitsevat kapselin sivuseinämissä. Näiden moottoreiden avulla Dragon voidaan hätätilanteessa irroittaa kantoraketista, ne tarjovat noin 54 tonnin työntövoiman. Tällainen integroitu järjestelmä torniraketin sijaan tarjoaa paljon joustavamman hätäpoistumisjärjestelmän. Kesän 2014 testissä kokeillaan järjestelmän toimivuutta testilaukaisussa.

SpaceX:n suunnitelma kesän testistä tarjoaa arvion SuperDraco-moottoreista, ohjausohjelmistosta ja Falcon 9-kantoraketin ja Dragon-kapselin välisestä rajapinnasta. On kriittisen tärkeää omata hätäpoistumisjärjestelmä johon luottavat Sekä NASA että SpaceX, totesi NASAn päämajan kaupallisten avaruuslentojen kehitysosaston johtaja Phil McAlister.

Hänen mukaansa turvallisuus ja luotettavuus ovat avainasemassa kun ihmisiä kuljetetaan avaruuteen ja arvio ja tulevat testit auttavat todistamaan kapselin järjestelmät toimiviksi ja luotettaviksi. 

Arviointiprosessi suoritettiin viime kuussa SpaceX:n päämajassa Kalifornian Hawthornessa ja mukana siinä olivat NASAn ja kansallisen ilmaluviranomaistahon (FAA) asiantuntijat. Se oli samalla kahdeksas niistä 15:sta virstanpylväästä, jotka sisältyvät NASAn kaupallisten avaruuslentojen ohjelmaan (CCiCap).

Suunnitelmaan sisältyy laukaisualustalta suoritettava kapselin hätäpoistumistesti ensi vuonna keväällä, jossa Dragon laukaistaan testialustalta ylös ilmaan hätäpoistumismoottorien avulla. Noin 1600 metrin korkeudessa kapselin laskuvarjot aukeavat ja se laskeutuu niiden varassa pehmeästi Atlantin valtamereen. Mikäli tämä testi onnistuu hyväksyttävällä tavalla, seuraavaksi on vuorossa kesän hätäpoistumistesti lennon yhteydessä.

NASAn tuella SpaceX jatkaa tarvittavien muutosten tekoa varustaakseen Dragonin miehistökelpoiseksi, sanoo SpaceX:n kaupallisen miehistökuljetusprojektin johtaja ja entinen astronautti Garrett Reisman. Reisman jatkaa: SpaceX ja NASA uskovat tiukkaan testaamiseen ja odotamme SuperDraco-järjestelmän tulevia kriittisiä testejä innokkaasti. Kesän testissä Dragon laukaistaan matkaan Falcon 9-kantoraketilla Cape Canaveralista ja keskeytyskomento annetaan 73 sekunnin kohdalla jolloin dynaaminen ilmakehän paine on suurimmillaan. Testissä Dragon varustetaan 270 erityisanturilla, joilla mitataan laajaa joukkoa kapseliin kohdistuvia kuormitus- ja kiihtyvyysarvoja. Lisäksi mukana on antureilla varustettu nukke.

Dragon nostetaan merestä testin jälkeen laskeutumisalueelle sijoitetulle laivalle, jonka jälkeen se palautetaan Cape Canaveralin satamaan proomun kyydissä.

SpaceX:n tulevaisuuden suunnitelmaan kuluu SuperDraco-moottoreiden käyttö laskeutumisen loppuvaiheessa hidastamaan vauhtia, jotta Dragon voisi laskeutua pehmeästi maalle. Lopullinen tavoite on palauttaa sekä 1. vaihe, 2. vaihe ja Dragon-kapseli uudelleen käytettäväksi.

Hallittu laskeutuminen maalle on yksi SpaceX:n avainteknologia jota tullaan käyttämään miehitetyissä laukaisuissa. NASA ja SpaceX neuvottelevat aikanaan millä aikataululla siirrytään
merilaskeutumisista maalaskeutumisiin.

NASAn rahoitusongelmat ovat aiheuttaneet viiveen, jonka takia ensimmäinen NASAn miehistö lentää kaupallisella aluksella kansainväliselle avaruusasemalle vuoden 2017 lopulla. Kuitenkin SpaceX voi lähettää Dragonin miehitetylle debyyttilennolleen avaruuteen jo vuonna 2015.

Maa ei kuitenkaan ole SpaceX:n suunnitelmissa ainut paikka mihin Dragon laskeutuu. Suunnitelmissa siintävät myös Kuu ja Mars.

Lempinimeltään Punainen Dragon, alus joka SpaceX:n avoimesti ilmoittamissa suunnitelmissa laskeutuisi Marsiin, ja josta on SpaceX tehnyt jopa kuvan jossa Dragon laskeutuu Marsin pinnalle. Melkein yhtä kiinnostavaa kuin nähdä Dragon Marsin pinnalla, ovat lisämodulit kuvan taustalla. Kaikki Mars-lennot vaativat suuren määrän laitteistoa ja muita tarvikkeita, jotka tarjoavat ne välttämättömyydet, joita miehistö tarvitsee selvitäkseen punaisella planeetalla ja mahdollistavat paluun sieltä kotiin.

Aivan kuten NASAn omissakin miehitettyjen Mars-lentojen suunnitelmissa, isokokoisten ja raskaiden osien kuljettaminen Marsiin vaatii erittäin ison kantoraketin. Avainasemassa SpaceX:n Mars-suunnitelmissa on todennäköisesti uusi rakettimoottori, joka tunnetaan nimellä Raptor.

Raptor olisi suuri muutos SpaceX:n propulsiosuunnitelmiin ottaen huomioon että se tulisi käyttämään metaania ja nestemäistä happea polttoaineena kun Falcon 9 käyttää RP-1 rakettikerosiinia ja nestemäistä happea.

Vaikka Raptorin rooli onkin alunperin ajateltu olevan ylävaiheen moottori, näyttää nyt siltä että se palvelisikin uuden vielä nimeämättömän kantoraketin päämoottorina. SpaceX on julkaissut hyvin vähän tietoja, vaikak asiast aon suoraan kysytty aiemmin tänä vuonna. Nyt julkistettu testaussopimus NASAn Stenniksen avaruuskeskuksen kanssa vahvistaa että yhtiö on todella kehittämässä Raptoria. SpaceX päivittää Stenniksen E-2 testialustan metaaanipolttoaineelle soveltuvaksi.

SpaceX:n Gwynne Shotwellin mukaan uusi testaussopimus tukee yhtiön moottorikehitysohjelmaa rinnakkain muidenkin kasvavien testausohjelmien kanssa ja yhtiö odottaakin paljon pitkäaikaiselta testauskumppanuudelta keskuksen ja Mississippin osavaltion kanssa.

Ainut tieto joka uudesta moottorista on kerrottu julki, on se että moottori tuottaisi noin 250-300 tonnin työntövoiman tyhjiössä, joka olisi noin nelinkertainen määrä verrattuna Merlin 1D moottoriin.

On toki mahdollista että Raptorista tulisi uuden SpaceX:n jättiraketin perusta, jolla yhtiö suuntaisi kohtia Marsia. Lisäksi sillä on mahdollinen rooli Mars nousuvaiheessa. Raptor voikin olla tärkeä osa SpaceX:n tulevaa Mars Colonial Transport (MCT)-arkkitehtuuria.

Tulevan lyhyen aikavälin tavoitteena on infrastruktuurin parannustyöt E-2 testialustalla, ne alkavat välittömästi ja moottoritestaustyön ofotetaan alkavan vuoden 2014 alussa.

Lähde: http://www.nasaspaceflight.com/2013/10/spacex-press-abort-test-raptor-engine/

Kiinalaisten yllätyslaukaisu.


Kiinalaiset laukaisivat ShiJian-16 satelliitin Jiuquanin laukaisukeskuksesta perjantaina 25.10. klo 06.50 Suomen aikaa. Kantorakettina käytettiin Long March 4B:tä. Laukaisu oli yllätys, koska sitä ei ole mainittu virallisissa manifesteissa eikä sen tarkoituksesta ole varmaa tietoa. Laukaisun jälkeen kiinalaismedia ilmoitti, että satelliittia käytetään avaruuden olosuhteiden mittaamiseen ja teknologian testaamiseen. NORAD raportoi kiertoradaksi 599 x 616 km x 74,98 astetta. Tämä oli ensimmäinen LM-4B laukaisu Jiuquanista.

Lähde: http://www.nasaspaceflight.com/2013/10/chinese-long-march-4b-shijian-16/

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=33139.0
http://www.spaceflightnow.com/news/n1310/25longmarch/
http://news.xinhuanet.com/english/photo/2013-10/25/c_132830192.htm

torstai 17. lokakuuta 2013

Laukaisu pe 25.10. klo 21.08: Proton-M / Sirius FM-6 - Laukaisu onnistui!

Kuva: ILS
Baikonurin kosmodromilta lähetetään avaruuteen Sirius FM-6 satelliitti. Se välittää Sirius XM-satelliittiradion signaaleja. Satelliitti painaa tankattuna 6003 kg ja sen on valmistanut Space Systems/Loral. Sen määränpää on geostationaarinen kiertorata positiossa 115,2 astetta länteen. Kantorakettina Proton-M. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa perjantaina 25. lokakuuta Suomen aikaa klo 21.08.

Sirius FM-6 irtautuu Briz-M ylävaiheesta 9 tunnin ja 11 minuutin kuluttua laukaisusta elliptisen 4126 km x 35786 km x 23 asteen siirtoradalle. Tämä laukaisu on vuoden 2013 6. ILS Proton-laukaisu, 83. ILS Proton-laukaisu ja kaikenkaikkiaan 390. Proton-laukaisu.

Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://siriusfm6.imgondemand.com/
Lähetys alkaa 28 minuuttia ennen laukaisua.

Protonin siirto laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=9i5s9oRIFNg

Mission status center: http://www.spaceflightnow.com/proton/siriusfm6/status.html


Lentoradat


Kiertoratakaavio ja ratamuutospolttojen kohdat.
Laukaisun aikajana
Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=27515.0
http://www.ilslaunch.com/mission-control/mission-sirius-fm-6
http://www.ilslaunch.com/sites/default/files/pdf/SFM6%20Mission%20Overview%20r7.pdf
http://www.ilslaunch.com/newsroom/news-releases/media-advisory-ils-proton-launch-sirius-fm-6
http://space.skyrocket.de/doc_sdat/sirius-cdr-6.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Proton-M
http://en.wikipedia.org/wiki/International_Launch_Services
http://en.wikipedia.org/wiki/Sirius_Satellite_Radio
http://en.wikipedia.org/wiki/Sirius_XM_Radio

Oct. 25      Proton  •  Sirius FM6
Launch time: 1808 GMT (2:08 p.m. EDT)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

An International Launch Services Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the Sirius FM6 satellite for Sirius XM Radio.

Päivitys: Laukaisu onnistui, satelliitti pääsi geostationaariselle siirtoradalle. Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=WuAvocLViYA

perjantai 11. lokakuuta 2013

tiistai 8. lokakuuta 2013

GOCE matkansa viime taipaleella.

ESA:n GOCE-satelliitti on avaruusmatkansa viime taipaleella. Siihen on johtanut polttoaineen vähentyminen, se loppuu arvioiden mukana lokakuun puolen välin tienoilla. Sen jälkeen satelliittia ei voi enää ohjailla ja Isaac Newton ottaa ohjat. Satelliitin ratakorkeus vähenee ja lopulta se putoaa ilmakehään arviolta 3 viikkoa polttoaineen loppumisen jälkeen.

Satelliitin rata kulkee myös Suomen yli joten on olemassa 1/1000 todennäköisyys että sen osia voisi pudota Suomeen.

Satelliitti laukaistiin Rockot-kantoraketilla Plesetskin kosmodromilta vuonna 2009. Se painaa noin 1000 kg.

Lisätietoja:
ESA
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=16300.0
http://www.space.com/22903-gravity-mapping-satellite-falling-from-space.html
http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-24043526 
http://en.wikipedia.org/wiki/Gravity_Field_and_Steady-State_Ocean_Circulation_Explorer
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288606830001.html