perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää ja laukaisurikasta uutta vuotta!

Vuosi 2010 alkaa olla taputeltuna. On ollut vilkas laukaisuvuosi, muutamat epäonnistumiset, uuden tekniikan esiinmarssi X-37B:n ja Falcon 9/ Dragon-kapselin muodossa ja vanha sukkulalaivasto natisee liitoksissaan. Yksi omasta mielestäni hienoimpia laukaisuhetkiä tänä vuonna oli nimenomaan tuo Dragon-kapselin onnistunut ensilento. Osoittaa sen että uudet tuulet puhaltavat ja hyvä niin.

Uusi vuosi tuo tullessaan uusia laukaisuja ja mielenkiinnolla odotan Sojuzin ensimmäistä lentoa Kouroun avaruuskeskuksesta. Se on tällä tietoa tiedossa tulevan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Laukaisuvuosi 2011 alkaa rytinällä kun Yhdysvaltain ilmavoimat laukaisee Kalifornian Vandenbergistä NROL-49 vakoilusatelliitti Delta 4 Heavy-kantoraketilla tällä tietoa 17. tammikuuta. Näissä laukaisutoiminnoissa tulee hyvin usein muutoksia joten parhaiten ajan tasalla pysyy vaikkapa tätä blogia seuraamalla ja sitten myös Spaceflightnow:n laukaisuseurantasivua kyttäämällä.

Toivotankin kaikille blogin lukijoille hyvää uutta vuotta ja palataan asiaan uutisten ja ajankohtaisten tietojen merkeissä!

Avaruussukkulan polttoainetankista löytyi uusia halkeamia.

Kuva: NASA

Avaruussukkula Discoveryn ulkoisesta polttoainetankista löytyi röntgentarkastuksessa neljä uutta pienempää halkeamaa. Halkeamat sijaitsevat sukkulaa vastakkaisella puolella. Nyt sitten selvitellään ja mietitään että mitä tehdään ja vaikuttaako tämä laukaisuaikatauluihin. Näyttää kuitenkin siltä että halkeamat korjataan. Neljä isompaa halkeamaa löytyi ennemmin ja se siirsi Discoveryn laukaisua joulukuuta helmikuulle. Nämä halkeamat on korjattu. Lisäksi tehtiin laukaisusimulaatio tankkauksen kera. Vahvin teoria halkeamien syntymiseen ovat valmistusprosessissa aiheutuneet jännitykset. Nähtäväksi jää voidaanko laukaista helmikuun 3 pvä kuten on suunniteltu...

http://www.nasa.gov/mission_pages/shuttle/main/index.html
http://spaceflightnow.com/shuttle/sts133/101230cracks/

Intelsatin Galaxy 15 hallinnassa.

Zombie-satelliittina harhaillut Intelsatin Galaxy 15 näyttää taas hyväksyvän ohjailukeskuksen komennot. Status-tiedotteen mukaan satelliitin akustot tyhjenivät täysin 23. pvä joulukuuta joka aiheutti laitteiston uudelleenkäynnistyksen. Nyt se siis hyväksyy ohjauskomennot ja se siirretäänkin nyt harhailemasta turvallisempaan positioon ja sen toiminnot testataan huolellisesti. Parhaimmassa tapauksessa se voidaan ottaa yli 10 vuodeksi aktiivikäyttöön. Alkuperäisen vian aiheuttajaksi on epäilty auringonpurkausta jonka vuoksi ongelmat alkoivat 5. huhtikuuta.

Hyvä juttu on sekin ettei tuo enää harhaile ja aiheuta törmäysvaaraa muille satelliiteille joita onkin jo pitänyt siirrellä edestä pois. Tämä on syönyt niiden kallisarvoista polttoainetta ja näin lyhentänyt niiden käyttöikää.

http://www.intelsat.com/resources/galaxy-15/operational-status.asp
http://www.avaruus.fi/uutiset/kantoraketit-ja-satelliitit/zombie-satelliitti-saatiin-takaisin-hallintaan.html
http://www.spacenews.com/satellite_telecom/100408-intelsat-loses-contact-galaxy-satellite.html
http://www.space.com/news/zombiesat-galaxy-15-shutdown-fails-sn-100505.html

torstai 30. joulukuuta 2010

Ruotsalaiset kehittävät superpolttoainetta.

Ruotsalaiset kehittävät superpolttoainetta avaruusraketeille.

Hanke perustuu uuden molekyylin löytöön. Trinitramide-nimen saanut yhdiste voi tulevaisuudessa parantaa rakettipolttoaineen tehokkuutta jopa 20-30 prosenttia. Kuulostaa hyvältä jos tämä toimii.

Huomattava osa rakettien painosta on polttoainetta sekä itse rakettia, ja vain pieni osa varsinaista avaruuteen vietävää hyötykuormaa. Siten näinkin suuri tehonlisäys voi nostaa huomattavasti hyötykuorman määrää.

Huomattava osa rakettien painosta on polttoainetta sekä itse rakettia, ja vain pieni osa varsinaista avaruuteen vietävää hyötykuormaa. Siten näinkin suuri tehonlisäys voi nostaa huomattavasti hyötykuorman määrää.
"Perussääntönä on, että jokaista rakettipolttoaineen 10 prosentin tehonlisäystä kohti raketin hyötykuorma voi tuplaantua", kertoo Tore Brinck Ruotsin Kuninkaallisesta teknologian instituutista.

Tähän mennessä trinitramidea on kuitenkin tuotettu vasta vain pieniä määriä. "Jää nähtäväksi, kuinka vakaa molekyyli on kiinteässä muodossa", Brinck kertoo.

Uusi molekyyli koostuu vain typestä sekä hapesta. Koostumuksensa takia se olisi myös paljon nykyisiä rakettipolttoaineita ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Trinitramiden kemiallinen kaava on N(NO2)3.

Lähde: space-travel.com

Medvedev antoi keppiä Glonass-tunaroinnista.

Venäläisen satelliittipaikannusjärjestelmän viimeisimmän laukaisun epäonnistuminen ja siitä johtuntu satelliittien tuhoutuminen toi potkut kahdelle korkea-arvoiselle avaruusviranomaiselle. Lähteä saivat RKK Energian varajohtaja Vyacheslav Filin and Roskosmosin varajohtaja Viktor Remishevsky. Potkujen syynä olivat polttoainemäärän laskennassa tapahtuneet virheet. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev nuhteli lisäksi Venäjän avaruusjärjestön Roskosmosin johtaja Anatoli Perminovia ja teroitti koko järjestöä ja alihankkijaa olemaan tarkempia tulevaisuuden töissä. Myös Roskosmos ilmoitti lehdistötiedotteessaan pyrkivänsä edelleen parantamaan toimintatapoja erillisen tutkimuksen avulla.

Glonass-epäonnistuminen oli nolo moka ja samalla hyvin kiusallinen tilanne. Epäonnistumisen hinnaksi tuli 160 miljoonaa dollaria ja nuo ym. sanktiot olivat odotettavissa, koska tämä Glonass-projekti on ollut pitkään myös Vladimir Putinin lempilapsi. Muistattehan kuinka Putinin koirallakin oli kaulapannassan Glonass-siru ja hän uhitteli asentavansa jokaiseen Venäjän autoon Glonass-paikannuslaitteen vuoteen 2012 mennessä...

Tällä tietoa korvaavat satelliitit laukaistaneen Plesetskistä joskus tulevan vuoden alkupuoliskon aikana.

Kuva: Ria Novosti

Ariane 5 ampaisi matkaan ja tehtävä onnistui täydellisesti!

Kuva: Arianespace

Ariane 5 laukaistiin matkaan suunnitellusti säänkin ollessa erinomainen ja tällä kertaa saatiin nähdä selvästi
apurakettien irrroitus, tätä ei kovin usein pilvien takia pääse näkemään.
Satelliitit irtautuivat normaalisti siirtoratojen alkuun ja näin laukaisu päättyi aplodeihin ja onnitteluihin.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Ariane 5 uusi laukaisuyritys tänään 29.12. klo 23.27.

Kuva: Arianespace


199. Arianen on tarkoitus ampaista matkaan tänään klo 23.27. Kyseessä on siis Ariane 5 ja kyydissä ovat Hispasat 1E ja Koreasat 6 tietoliikennesatelliitit. Hyötykuorman massa on 8170 kg , josta Hispasat 1E 5320 kg ja Koreasat 6 2850 kg. Hispasatin on rakentanut Space Systems/Loral ja Koreasatin yhteistyössä Orbital Sciences Corp. ja Thales Alenia Space.

Laukaisu pyritään suorittamaan heti laukaisuikkunan auetessa klo 23.27 ja ikkuna on auki klo 00.16 asti. Tällaisessa kaksoiskuorman laukaisussa käytetään SYLDA apurunkoa, jonka avulla voidaan nokkakartion sisään sijoittaa kaksi satelliittia päällekkäin. Päällimmäisenä on Hispasat joka irtautuu 27 minuutin päästä laukaisusta. Sen jälkeen SYLDA irroitetaan ja Koreasat 6 irtautuu 34 minuutin kuluttua laukaisusta.

Suora lähetys laukaisusta alkaa 20 minuuttia ennen laukaisua osoitteessa www.videocorner.tv

Ariane 5 matkalla laukaisualustalle.

maanantai 27. joulukuuta 2010

KA-SAT laukaisu onnistui!

KA-SAT irtautui Breeze-M ylävaiheesta tänään aamulla klo 09.03 9 tunnin ja 12 minuutin päästä laukaisusta kierrettyään jo useamman kerran maapallon ja on matkalla oikeaan kiertorata-asemaan. Edellinen epäonnistunut Glonass-laukaisu ei siis vaikuttanut tähän mitenkään ja se on varmasti suuri helpotus Eutelsatille ja kaikille muillekin projektissa uurastaneille tahoille.

Kuva: International Launch Services

ILS:n blogista: "We have had a successful mission with the ILS Proton Breeze-M rocket, carrying the KA-SAT satellite built by EADS Astrium. We have had confirmation that the satellite separated from the vehicle on schedule at 2:03 a.m. EST, or 07:03 UTC."

Laukaisuvideo: http://www.youtube.com/watch?v=o1Vkm7qDUEo

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

KA-SAT laukaisu lähenee


Eutelsatin omistaman KA-SATin laukaisu lähenee, se tapahtuu siis tänään 26. pvä klo 23.51. Live-lähetys laukaisusta alkaa 20 minuuttia ennen laukaisua.

KA-SAT on iso tietoliikennesatelliitti ja se painaa 6150 kg. Sen saamiseksi oikeaan rata-asemaan tarvitaan viisi Protonin ylävaiheen (Breeze-M) käynnistystä jotta rata saadaan ensin pyöristettyä elliptisestä ja sitten vielä tehtyä iso ratatason muutos. Senpä takia satelliitti irtautuu ylävaiheesta vasta hieman yli 9 tunnin päästä laukaisusta.Tämä kaikki johtuu siitä että laukaisu taphtuu Baikonurin kosmodromilta ja se on paljon sivussa päiväntasaajalta.

Tässä vielä lopuksi kuva joka selvittänee laukaisun kulkua, tämä on tyypillinen Proton-laukaisun lentorata geostationaariselle kiertoradalle.

Uusi Sojuz-laukaisukompleksi valmiina Kouroun avaruuskeskuksessa

Kuva: Roscosmos Press Office

Vuodesta 2003 rakenteilla ollut uusi Sojuz-laukaisukompleksi Euroopan avaruusjärjestön (ESA) käyttämässä Kouroun avaruuskeskuksessa Ranskan Guianassa on valmistunut käyttökuntoon. Viimeisetkin käyttötestit on suoritettu. Ensimmäinen laukaisu tapahtunee vuoden 2011 ensimmäisen puoliskon aikana, tarkkaa päivää ei vielä ole ilmoitettu. Tähän mennessä Kouroun avaruuskeskukseen on kuljetettu ESA:n erikoisaluksilla Pietarista kaksi kantorakettia täydellisine varusteineen ja polttoaineineen. Merimatka on noin 9500 kilometriä ja se kesti n. 23 päivää. Seurasin itse kun MN Colibri seilasi viime vuonna Suomenlahden poikki vieden rakettia kyydissään. MN Toucan ja Colibri vievät myös Ariane 5 kantoraketit Ranskasta kouroun avaruuskeskukseen Ranskan Guianaan.

Laukaisukompleksi on rakennettu yhteistyössä Arianespacen, Ranskan ja Venäjän kanssa. Arianespace ja Roscosmos ovat sopineet jo vuonna 2008 kymmenestä Sojuz-laukaisusta.

Tässä linkki erinomaiseen sivustoon, jossa on myös paljon kuvia laukaisukompleksista: http://www.orbiter-forum.com/showthread.php?t=6004

Lisätietoja:
http://en.wikipedia.org/wiki/Guiana_Space_Centre
http://www.russianspaceweb.com/kourou_els.html
http://www.roscosmos.ru/main.php?id=2&nid=10723&lang=en

LAUKAISU: Ariane 5 - Hispasat 1E / Koreasat 6 28.12.2010 klo 23.26

-Ariane 5 kantoraketti vie avaruuteen kaksi tietoliikennesatelliittia Kourousta. Laukaisu tapahtuu tällä tietoa keskiviikkona 29.12. klo 23.27 Suomen aikaa. Hispasat 1E tietoliikennesatelliitti palvelee Eurooppaa ja Amerikkoja, Koreasat 6 Etelä-Koreaa. 

-Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: Arianespace - VideoCorner
Lähetys alkaa 20 minuuttia ennen laukaisua.

Lisätietoja:
http://www.arianespace.com/images/la...REASAT6-GB.pdf
Ariane-5 V-199 Koreasat 6 and Hispasat 1E - December 28, 2010
Space.com Forums | View topic - Ariane 5 - Hispasat 1E / KOREASAT 6 - 2010 Dec 28

Dec. 29 Ariane 5 • Hispasat 1E & Koreasat 6
Launch window: 2127-2216 GMT (4:27-5:16 p.m. EST)
Launch site: ELA-3, Kourou, French Guiana

Arianespace Flight 199 will use an Ariane 5 rocket with a cryogenic upper stage to launch the Spanish Hispasat 1E communications satellite to serve Europe, North America and South America. The Koreasat 6 broadcasting satellite will also launch on the Ariane 5 for South Korea.

Intian GSAT-5P laukaisu epäonnistui

Kuva: V. Ganesan

Intian GSAT-5P laukaisu epäonnistui. Laukaisu tapahtui 25.12.2010 klo 12.34 Satish dhawan avaruuskeskuksesta.  Raketti kääntyi väärään asentoon 13 km korkeudessa ja se räjäytettiin maasta käsin. Hallinta menetettiin 47 sekunnin päästä laukaisusta ja raketti kääntyi 50 sekunnin kohdilla väärään asentoon, hajosi paloiksi ja räjäytettiin maasta käsin 63 sekunnin kohdalla.

Alustavien tietojen mukaan raketin navigointitietokone menetti yhteyden booster-rakettien suuttimien asentoa ohjaavaan järjestelmään mikä aiheutti väärän lentoasennon jonka takia raketti hajosi paloiksi.

"The vehicle developed an error 47 seconds after liftoff and lost command, leading to a higher angle in the flight, said K. Radhakrishnan, chairman of the Indian Space Research Organization."
"That caused a higher stress, breaking up the vehicle," Radhakrishnan told reporters."

"The flight computer lost communication with the actuators in the liquid fueled strap ons, and the vehicle left its planned path."
The Hindu : Sci-Tech / Science : ISRO’s GSLV mission goes up in smoke
Video: http://www.youtube.com/watch?v=KYirFgCd8RU&feature=player_embedded

Tämä epäonnistuminen on uusi katkera takaisku Intian avaruusohjelmalle. Ongelmia on ollut ennestäänkin. Osoittaa selvästi että avaruuteen lento ei ole rutiinia vaikka monesti se näyttääkin kovin helpolta. GSLV (Geosynchronous Satellite Launch Vehicle) kantoraketin oli tarkoitus viedä avaruuteen GSAT-5P tietoliikennesatelliitti korvaamaan vanhemman satelliitin.

http://www.spaceflightnow.com/news/n1012/25gslv/
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=23302.0
http://www.space.com/common/forums/viewtopic.php?f=6&t=27634

LAUKAISU: Proton-M / KA-SAT 26.12.2010 klo 23.51

-Paljon huomiota saanut KA-SAT nettisatelliitti lähetetään avaruuteen tapaninpäivänä 27.12.2010 klo 23.51 Suomen aikaa Baikonurista. Laukaisu on samalla Protonin paluu käyttöön Glonass-katastrofin jälkeen. Kyseessä on lajinsa tähän astisista isoin laite. Myös Sonera aikoo tämän satelliitin avulla tarjota nettiyhteyksiä tiettömien taipaleiden taakse.

-Laukaisun voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa: http://kasat.imgondemand.com/
Lähetys alkaa 20 minuuttia ennen laukaisua.

Lisätietoja:
http://www.ilslaunch.com/news-122210
http://www.ilslaunch.com/ka-sat-mission-control
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=23315.0
http://www.space.com/common/forums/viewtopic.php?f=6&t=27633
http://www.orbiter-forum.com/showthread.php?t=19772

Proton-M / KA-SAT on siirretty laukaisualustalle: http://www.youtube.com/watch?v=ND8n1sRFga4
Roscosmoksen kuvia: http://www.roscosmos.ru/main.php?id=2&nid=14432

Dec. 26 Proton • KA-SAT
Launch time: 2151 GMT (4:51 p.m. EST)
Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

An International Launch Services Proton rocket with a Breeze M upper stage will deploy the KA-SAT communications satellite for Eutelsat to provide broadband Internet services to Europe. Delayed from November. Delayed from Dec. 19 by Proton mishap investigation. [Dec. 21]

Matka alkaa.

Tämä blogi tulee sisältämään tietoa avaruudesta, ilmiöistä ja ennen kaikkea rakettilaukaisuista. Kirjoittelen tänne tietoa eri laukaisuista(joita nykyään on todella paljon) ja ilmoittelen myös että mistä niitä voi halutessaan seurata suoranan lähetyksenä. Nykyään laukaistaan avaruuteen satelliitteja tai muita laitteita lähes joka viikko ja internetin välityksellä monia näistä tapahtumista voi seurata reaaliaikaisesti. Tervetuloa mukaan matkalle.