torstai 9. helmikuuta 2012

Kahdeksan uutta Galileo-paikannussatelliittia.

Galileo-konstellaatio. Kuva: ESA

Euroopan komissio on solminut kauppasopimuksen kahdeksasta uudesta Galileo-satelliitista ja Ariane 5 kantoraketin muutostyöstä jonka avulla raketilla voidaan lähettää avaruuteen neljä satelliittia kerralla. Sopimusten arvo on noin 400 miljoonaa dollaria.

Saksalainen OHB System AG valittiin satelliittien valmistajaksi. Sopimuksen arvo on noin 250 miljoonaa euroa. Satelliittien kappalehinnaksi tulee noin 31 miljoonaa euroa.

Arianespacen Ariane 5 laukaisusopimus on noin 30 miljoonan euron arvoinen. Astrium Ranska sai 39 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Ariane 5 ES muutostöistä, jotka mahdollistavat 4 satelliitin laukaisun kerralla vuoteen 2014 loppuun mennessä.

Galileo-satelliitit kiertävät Maata runsaan 23000 kilometrin korkeudella ja Ariane 5 tarvitsee erityisjärjestelmän 4 satelliitin vapauttamiseksi.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan 18 Galileo-paikannussatelliittia lähetetään avaruuteen vuoden 2014 loppuun mennessä ja ne tarjoavat silloin rajoitetun paikannuskyvyn. Täyden 30 satelliitin Galileo-järjestelmän pitäisi olla käytössä vuoteen 2019 mennessä.

Vuonna 2014 alkaa Euroopan unionin seuraava seitsenvuotisbudjettikausi jolloin komission odotetaan tilaavan loput satelliitit ja valitsevan raketit loppujen satelliittien viemiseksi avaruuteen.

OHB System sai 8 uuden satelliitin tilauksen jo ennestään 14 tilatun lisäksi. Nämä 22 satelliittia ovat ensimmäiset Galileon-ohjelman täyden operatiivisen toiminnan (FOC, Full Operational Capability) -jäsenet.

Brittiläinen Surrey Satellite Technology rakentaa satelliittien navigointijärjestelmät. OHB toimittaa satelliittien perusrungon ja suorittaa loppukokoonpanon Saksassa. Nämä kahdeksan uutta satelliittia on tarkoitus toimittaa vuonna 2015.

OHB System toimittaa ensimmäisen FOC-satelliitin vuoden 2012 lopulla ja lupaa uuden valmistuvan puolentoista kuukauden välein.

Astrium hallinnoi Galileo-hankkeen ensimmäistä neljää prototyyppisatelliittia jotka ovat osa testiohjelmaa (In-Orbit Validation). Ensimmäinen prototyyppipari lähetettiin avaruuteen Sojuz-kantoraketilla vuoden 2011 lokakuussa ja toinen pari on tarkoitus lähettää heinä- tai elokuussa. Nämä tulevat prototyyppisatelliitit rakentaa Thales Alenia Space Italiassa Astriumin alihankkijasopimuksella.

Tällä hetkellä eri sopimuksien solmimisten jälkeen Euroopan komissio on ostanut yhteensä 26 Galileo-satelliittia.

lähde: http://spaceflightnow.com/news/n1202/02galileocontracts/

Lisätietoja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Galileo_%28satelliittipaikannusj%C3%A4rjestelm%C3%A4%29
http://www.arianespace.com/news-press-release/2012/2-2-2012-Galileo-contract.asp

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti