sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Laukaisu ti 14.4. klo 23.10: Falcon 9 / SpaceX CRS-6 - Laukaisu onnistui!

Kuva: SpaceX
SpaceX lähettää Dragon-rahtialuksen kohti kansainvälistä avaruusasemaa Falcon 9 kantoraketilla. Lento kulkee nimellä SpaceX CRS-6. Alus kuljettaa rahtia ja muita tarvikkeita avaruusasemalle. Dragon tuo asemalta mukanaan myös paluurahtia. Laukaisu tapahtunee tällä tietoa tiistaina 14. huhtikuuta Suomen aikaa klo 23.10 Cape Canaveralin laukaisukompleksi 40:stä. Laukaisuikkuna on välitön.

Tämän laukaisun yhteydessä 1. vaihe suorittaa hallitun paluun yrittäen laskeutua meressä kelluvalle 90 x 50 m lautalle ehjänä. Kelluva laskeutumisalusta on sijoittunut Cape Canaveralista 200 mailin päähän koilliseen. 1. vaihe pyrkii lautalle kolmivaiheisesti: ensin suoritetaan poltto, joka ohjaa sen
halutulle laskeutumisalueelle (boost-back burn), sitten on vuorossa laskeutumispoltto (entry burn) ja lopuksi kun se on laskeutunut ilmakehän läpi ja on lähellä jo laskeutumisalustaa, suoritetaan laskeutumisjalkojen avaus ja viimeinen laskeutumispoltto putoamisvauhdin hidastamiseksi ihan lopussa, jonka jälkeen rakettivaiheen pitäisi tömähtää pehmeästi alustalle.

NASATV lähettää suoria lähetyksiä aluksen laukaisusta, asemaan telakoitumisesta, siitä irtautumisesta ja aluksen paluusta Maan pinnalle.

NASATV-linkki: http://www.nasa.gov/ntv
SpaceX:n webcast-lähetys löytyy täältä: http://www.spacex.com/webcast/
lisäksi: http://livestream.com/spacex/events/3959775

Mission status center: http://spaceflightnow.com/2015/04/13/spacex-6-mission-status-center/

Lisätietoja:
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=37186.0
http://www.nasa.gov/sites/default/files/files/SpaceX_NASA_CRS-6_PressKit.pdf
http://www.nasa.gov/sites/default/files/files/SpaceX_CRS-6_Mission_Overview(1).pdf
http://en.wikipedia.org/wiki/Dragon_%28spacecraft%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Falcon_9
http://en.wikipedia.org/wiki/SpaceX_CRS-6

April 14  Falcon 9 • SpaceX CRS 6
Launch window: 2010 GMT (4:10 p.m. EDT)
Launch site: SLC-40, Cape Canaveral Air Force Station, Florida

A SpaceX Falcon 9 rocket will launch the eighth Dragon spacecraft on the sixth operational cargo delivery mission to the International Space Station. The flight is being conducted under the Commercial Resupply Services contract with NASA.

Päivitys: Laukaisu onnistui mutta 1. vaiheen laskeutuminen ei onnistunut. Se laskeutui lautalle liian rajusti. Ei pysynyt ehjänä. Kuvasta päätellen se 1. vaihe laskeutui ok, mutta kellahti laskeutumisen lopuksi kumoon eli onnistuimen oli ihan hilkulla! https://twitter.com/elonmusk/status/588082574183903232

Laukaisuvideo: https://www.youtube.com/watch?v=csVpa25iqH0
Laskeutumisvideo: https://www.youtube.com/watch?v=BhMSzC1crr0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti