tiistai 11. marraskuuta 2014

Philae-laskeutujan matka komeetalle keskiviikkona 12. marraskuuta onnistui mainiosti, se on perillä!

Kuva: ESA/ATG medialab
ESA:n Rosetta-luotaimen laskeutumisalus Philaen on tarkoitus lähteä huomenna keskiviikkona 12. marraskuuta kohti komeetta 67P / Churyumov–Gerasimenkoa ja laskeutua sen pinnalle.
Laskeutumisen yhteydessä alus laukaisee harppuunat, joilla se ankkuroituu komeetan pintaan. Laskeutumisen jälkeen se alkaa tutkia komeettaa, ottaa näytteitä ja analysoi tuloksia. Myös kuvia on tiedossa. Laitteessa on Ilmatieteen laitoksen valmistamia instrumentteja.

Laskeutujan lähtövalmistelut ovat jo täydessä vauhdissa ja viimeisimmän tiedon mukaan laskeutumisalus irtautuu Rosetasta noin klo 10.35 Suomen aikaa. Vahvistussignaali saadaan noin klo 11.03. Siitä alkaa seitsemän tunnin mittainen matka komeetan pinnalle. Tätä ennen kuitenkin päätetään, yritetäänkö laskeutua vai ei.

Vahvistusviesti irtautumisesta kestää matkata Maahan 30 minuuttia. Noin klo 12.30 radioyhteyden välityksellä saadaan telemetriatietoja aluksen tilasta.Sen jälkeen joudutaan vain odottamaan ja vahvistus laskeutumisesta pitäisi tulla noin klo 18.00 Suomen aikaa.

Rosetan 10 vuoden matka komeetalle alkoi 2. maaliskuuta 2004 Ariane 5G kantoraketin kyydissä ja se pääsi onnistuneesti komeetta akiertämään. Nyt seuraa huipentuma eli laskeutujan matka, jollaista ei ole ennen tehty. Toivottavasti se sujuu ongelmitta.

Live-seuranta:
http://sci.esa.int/rosetta/54881-follow-the-rosetta-landing-live/
http://forum.nasaspaceflight.com/index.php?topic=35353.0

Nettilähetys: http://new.livestream.com/esa/cometlanding
Rosetta-blogi: http://blogs.esa.int/rosetta

Twitter:
http://www.twitter.com/ESA_Rosetta
http://www.twitter.com/esaoperations
http://www.twitter.com/philae2014
http://www.twitter.com/esascience

Lisätietoja:
http://www.esa.int/Our_Activities/Operations/Live_updates_Rosetta_mission_comet_landing
http://www.nasaspaceflight.com/2014/11/philae-comet-landing-milestone/
http://spaceflightnow.com/2014/11/10/all-is-ready-for-historic-comet-landing/
Kaikki tämä voi mennä pieleen, kun Philae laskeutuu komeetalle keskiviikkona
Suomalaislaite ensimmäisenä komeetan pinnalle – tutkimuksella varaudutaan Maata uhkaavaan asteroidiin
Rosetta-luotaimen kymmenen vuotta kestänyt lento päättyy historialliseen laskeutumiseen – tai katastrofiin
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/komeetalta-saadaan-tietoa-maan-ja-elaman-historiasta-suomi-vahvasti-mukana-projektissa/4508694
http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2014/11/11/h-hetki-lahestyy-kaukana-avaruudessa-kuinka-parjaa-suomi-tekniikka/201415690/66

Päivitys: Philae on laskeutunut komeetan pinnalle, se onnistui mainiosti!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti