sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Työjuhdan paluu.

Delta 2. Kuva: USAF.
Ystävänpäivänä 2014 tuli kuluneeksi päivälleen 25 vuotta ensimmäisestä Delta 2 laukaisusta. Ja tällä hetkellä jo kerran vetäytynyt Delta 2 tekee paluun viiden uuden laukaisun puitteissa. Valmistelut ovat meneillään.

Delta 2 on laukaistu 151 kertaa 25 vuoden aikana. Näistä laukaisuista on onnistunut 149 ja peräkkäisiä onnistuneita laukaisuja on ollut 96 kpl. Mutta kaksi viime vuotta on mennyt ilman laukaisuja.

Tilanne on nyt muuttumassa kun soviteltujen aikataulujen ja hyötykuormaoptimointien jälkeen Delta 2 palaa tositoimiin vielä hetkeksi alkaen tästä kesästä. Se tietää samalla viimeisiä jäähyväisiä Delta 2:lle. Jäljellä olevista osista saadaan rakennettua viisi Delta 2 kantorakettia ja neljä niistä on myyty NASAlle.

Ensimmäisenä lähtövuorossa on OCO (Orbiting Carbon Observatory) 2 Vandenbergistä. Se on odotettu korvaaja viisi vuotta sitten tuhoutuneelle ilmastonmuutosta tutkivalle satelliitille, joka tuhoutui Taurus XL-laukaisussa kun nokkakartio ei auennut. Laukaisu tulee tasan 32 kuukautta edellisen Delta 2 laukaisun jälkeen.

Maaperän seurantaan käytettävän satelliitin vuoro tulee marraskuussa, sen jälkeen sääsatelliitin vuoro on marraskuussa 2016 ja jääpeitettä seuraava satelliitti lähtee maaliskuussa 2017. Kaikki nämä laukaistaan matkaan Vandenbergistä.

Tämän kesän laukaisun ennakkovalmistelut ovat täydessä vauhdissa. Laitteisto rullaa ulos tehtaan kokoonpanolinjalta ja pian rakettia aletaan kasata laukaisualustalla. Vielä jokin aika sitten näytti siltä että Delta 2:n joutsenlauluksi jäisi vuoden 2011 NPOESS-laukaisu.

Delta 2 jäi toimettomaksi ilmavoimien siirrettyä GPS-satelliittien laukaisut Delta 4 ja Atlas 5 raketeille. NASA päätti kaksi vuotta sitten ostaa neljä Delta 2 kantorakettia omia laukaisutarpeitaan täyttämään. Virasto on tähän mennessä käyttänyt 50 Delta 2 rakettia, mm. Spirit- ja Opportunity-mönkijät, Phoenix-luotain ja laskeutuja on lähetetty Marsiin, Stardust- ja Genesis-luotaimet, Messenger Merkuriukseen ja Spitzer infrapunateleskooppi ovat kaikki saaneet kyydin työjuhdalta.

OCO 2 laukaisua varten toimitettiin kolme apurakettia ennen lomia, kakkosvaihe lähtee kuljetukseen tällä viikolla ja ykkösvaihe on viimeistelyssä tehtaalla ennen kuin se kuljetetan laukaisualueelle maaliskuun puolivälissä.

OCO 2 laukaisun johtaja Tim Dunn sanoo kaiken Delta 2 tuotannon uudelleenaloituksen liittyvien toimien sujuneen ällistyttävän hyvin.

Ykkösvaihe on tarkoitus nostaa pystyyn 25. maaliskuuta, jonka jälkeen kiinnitetään apuraketit ja kakkosvaihe nostetaan paikalleen 3. huhtikuuta. Järjestelmätestaukset alkavat 24. huhtikuuta. Laukaisun kenraaliharjoitus pidetään toukokuun 21. päivä. Viimeiset pelkän raketin testaukset on suunniteltu tehtävän 3. kesäkuuta.

OCO 2 lähtee kuljetukseen Orbital Sciencesin tehtaalta Arizonasta 28. huhtikuuta ja menee Astrotechin prosessointitiloihin kuukauden ajaksi viimeistelytestaukseen. Sen jälkeen se viedään laukaisualustalle ja yhdistetään rakettiin 13. kesäkuuta.

Yhteistesti on vuorossa 17. kesäkuuta ja kaiken toimiessa odotetusti nokkakartio asennetaan 20. kesäkuuta. Laukaisu on tällä tietoa vuorossa 1. heinäkuuta Suomen aikaa klo 12.56 heti 30 sekunnin laukaisuikkunan alussa.

Delta 2 laukaisutiimi on hyvin innostunut päästessään jälleen valmistelemaan laukaisuja. Myös kaikki laukaisualustan järjestelmät toimivat normaalisti. OCO 2 tulee mittaamaan hiilidioksidin kiertokulkua ja ihmisen vaikutusta ilmastonmuutoksessa. Delta 2 vie satelliitin polaariradalle 705 kilometrin korkeudelle. Sieltä käsin se tekee 8 miljoonaa mittausta 16 päivän välein ja näistä tiedosta luodaan globaali kartta hiilidioksidin jakautumisesta ja kiertokulusta.

OCO 2-laukaisun jälkeen vuorossa on SMAP (Soil Moisture Active Passive) -satelliitin laukaisu marraskuun 5. päivänä klo 16.16 Suomen aikaa. Siinä on radiometri ja synteettinen apertuuritutka maaperän kosteuden mittaamiseen 680 kilometrin korkeudesta, se auttaa tulvien ja kuivuuden seurannassa.

JPSS 1 sääsatelliitti lähetetään marraskuussa 2016. Laitetta käyttää NOAA ja se viedään 824 kilometrin korkeuteen. Sitä käytetään sään ennustamiseen ja apuna pitkien ennusteiden laatimisessa.

Lopulta on vuorossa ICESat 2 maaliskuussa 2017. Se jatkaa alkuperäisen satelliitin työtä valvoessaan sulavia pohjoisnavan jäitä. Alkuperäinen ICESat valvoi jääpeitteen kutistumista 7 vuoden ajan ja Delta 2 vei sen avaruuteen vuonna 2003. ICESat 2 viedään polaariradalle 600 kilometrin korkeudelle josta satelliitin monisädemikropulssilaserkorkeusmittari mittaa tarkasti jäätiköiden pinnanmuodot, mittaa jäätiköiden paksuuksia, lisäksi mitataan merenpinnan korkeutta ja kasvillisuuden korkeutta.

Viimeinen Delta 2 on vielä vapaana odottamassa matkustajaansa...

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/news/n1402/12delta2/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti