lauantai 15. kesäkuuta 2013

SpaceX solmi sertifiointiohjelmasopimuksen militäärilaukaisuista.

Yhdysvaltojen ilmavoimat ja SpaceX ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen joka mahdollistaa aikanaan yhtiön kilpailla ilmavoimien kalleimpien ja herkimpien satelliittien laukaisusopimuksista.

Kenraaliluutnantti ja ilmavoimien avaruus- ja ohjusjärjestelmäkeskuksen komentaja Ellen Pawlikowski sekä SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen jonka puitteissa tutkitaan, kehitetään ja sertifioidaan SpaceX:n Falcon 9 kantoraketti soveltuvaksi militäärilaukaisuille. Kuva: U.S. Air Force/Joe Juarez

Yhteistoimintasopimus avaa Spacex:lle mahdollisuuden sulautua Pentagonin laukaisuarkkitehtuuriin ja kilpailla suoraan United Launch Alliancen kanssa kommunikaatio-, navigaatio-, ohjuspuolustusjärjestelmä- ja tiedustelusatelliittien laukaisusopimuksista.

Vuodesta 2006 lähtien Boeingin ja Lockheed Martinin yhteisyritys ULA on kahminut Atlas 5 ja Delta 4 raketeillaan 100 prosentin osuuden merkittävien militäärilaukaisujen markkinoista.

Ilmavoimat, yhdessä NASAn ja kansallisen tiedustelutoimiston kanssa, julkaisivat vuonna 2011 oppaan laukaisupalveluja tarjoaville yhtiöille, jotka haluavat mukaan Yhdysvaltojen hallituksen satelliittien laukaisumarkkinoille. 

SpaceX ja ilmavoimien avaruus- ja ohjusjärjestelmäkeskus (SMC) allekirjoittivat yhteisen tutkimus- ja kehittämissopimuksen (CRADA) 7. kesäkuuta. Sopimus kattaa Falcon 9 v1.1, SpaceX:n seuraavan sukupolven kantoraketin, jossa on käytössä päivitetyt Merlin-rakettimoottorit, pidennetyt polttoainetankit ja nokkakartio, joka soveltuu kuljettamaan satelliitteja erilaisille kiertoradoille ja kiertoradoille, jotka johtavat kohti syvää avaruutta.

Spacex on laukaissut viisi Falcon 9 kantorakettia, jotka ovat konfiguraatioltaan vanhempaa mallia. Nuo laukaisut käsittivät Dragon-kapselin testilennot ja kaksi oikeaa rahtilentoa kansainväliselle avaruusasemalle. Näistä laukaisuista SpaceX:lla oli arvoltaan 1,6 miljardin dollarin kaupallinen rahtisopimus NASAn kanssa.

Ilmavoimien avaruus- ja ohjusjärjestelmäkeskuksen tiedotteen mukaan tutkimus- ja kehittämissopimus mahdollistaa ilmavoimien arvioida Falcon 9 v1.1 kantorakettijärjestelmää uuden tahon mukaantuloa koskevan sertifiointioppaan mukaisesti. Arvioinnin osana SpaceX ja SMC tarkastelevat Falcon 9 v1.1 kantoraketin laukaisuhistoriaa, järjestelmärakennetta, luotettavuutta, prosessien kypsyyttä, turvajärjestelmiä, valmistus- ja käyttöprosessia, järjestelmäsuunnittelua, riskinhallintaa ja laukaisutiloja.

Ilmavoimien viranomainen tulee seuraamaan vähintään kolmea tulevaa Falcon 9 v1.1 laukaisua, jotta sertifiointioppaan laukaisumäärien ja -historian vaatimukset täytetään. Opas perustuu NASAn strategiaan ja tapaan hyväksyä uusia laukaisujärjestelmiä mukaan tiedemissioidensa laukaisuohjelmaan.

SpaceX voitti joulukuussa ilmavoimien asettaman tarjouskilpailun kahdesta satelliitin laukaisusta. Falcon 9 v1.1 lähettää matkaan vuonna 2014 lopulla Deep Space Climate observatorion (DSCOVR), joka on ilmavoimien ja NOAA:n yhteisprojekti. SpaceX:n tuleva voimakas Falcon Heavy -kantoraketti kantaa vuonna 2015 avaruuteen eri kiertoradoille useita kokeellisia satelliitteja ilmavoimien Space Test Program 2 (STP 2) -testauslennolla. SpaceX:n mukaan kummatkin laukaisut suoritetaan Cape Canaveralista.


Valokuva Falcon 9 raketin laukaisusta Cape Canaveralista maaliskuulta. Kuva: SpaceX/Ben Cooper
Kenraaliluutnantti ja ilmavoimien avaruus- ja ohjusjärjestelmäkeskuksen komentaja Ellen Pawlikowski sanoi että DSCOVR ja STP 2 eivät ole ilmavoimien kaikkein kriittisimpiä laukaisuja. Nyt allekirjoitettu sertifiointisuunnitelma kattaa ilmavoimien tärkeämmät laukaisut.

DSCOVR ja STP 2 laukaisut, hinnoiltaan 97 miljonaa dollaria ja 165 miljoonaa dollaria, myönnettiin SpaceX:lle Orbital/Suborbital Program 3 -sopimuksen puitteissa, joka antaa alihankkijoiden mahdollisuuden kilpailla pienemmistä militäärisatelliittien laukaisuista jättäen isoimmat satelliitit United Launch Alliancen raketeille.

SpceX:n kaksi sovittua ilmavoimien laukaisua suoritetaan riippumatta sertifiointiohjelman tilasta. Pawlikowski sanoi toukokuussa tiedotustilaisuudessa että DSCOVR ja STP 2 ovat mahdollisuuksia uusille tahoille käyttää pohjana heidän sertifioinnilleen. Näihin kahteen ohjelmaan ei tarvita sertifiointia, mutta sertifiointi tarvitaan ennen kuin uudet tahot voivat kilpailla mistään ilmavoimien manifestissa olevasta laukaisusta, joka koskee kansallista turvallisuutta.

Armeijan kansallisen turvallisuuden avaruusohjelmat käsittävät kansallisen tiedustelutoimiston vakoilusatelliitit, GPS-satelliitit, ilmavoimien ja laivaston omistamat kommunikaatiosatelliitit, infrapunavarhaisvaroitussatelliitit ja muut projektit.

Ilmavoimilla on ainakin 14 laukaisua joista voivat kilpailla ULA, SpaceX ja muut potentiaaliset yhtiöt.

Tiedonjakojärjestely on pohjana SpaceX:lle tarjouskilpailussa kertakäyttöraketti-luokan laukaisuista. Atlas 5 ja Delta 4 raketit kehittivät Lockheed Martin ja Boeing 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tarjoamaan armeijalle varmistettu pääsy avaruuteen ja käynnistää kilpailu, jonka ajateltiin laskevan laukaisukustannuksia.

Mutta ennusteet kukoistavasta kaupallisten laukaisujen markkinoista, joita tarvittiin pitämään laukaisumäärät suurina ja näin määrien kautta laskemaan hintaa, eivät ikinä toteutuneet 2000-luvulla ja tämä pakotti nostamaan Atlas 5 ja Delta 4 laukaisujen hintoja.

Lockheed Martin ja Boeing yhdistivät laukaisusektorin voimansa vuonna 2006 luoden United Launch Alliance -yhteisyrityksen. Ilmavoimat ja NASA tunnistivat säästöt yhteisyrityksen syntymisen jälkeen, mutta laukaisukustannukset jatkoivat nousuaan.

Ilmavoimien viranomaiset sanovat että SpaceX:n ja mahdollisten muiden toimijoiden lisäys mukaan laukaisupalveluja tuottavien tahojen pakkaan laskee kustannuksia ja lisää joustavuutta laukaisumahdollisuuksiin varmistaen, että satelliitit laukaistaan avaruuteen juuri silloin kun on tarve.

Ilmavoimat ennakoi solmivansa SpaceX:n Falcon Heavy- ja Orbital Sciencesin Antares-rakettijärjestelmän suhteen samanlaisen sertifiointiohjelmasopimuksen kuin se on solminut SpaceX:n Falcon 9 v1.1 rakettijärjestelmän sertifioimiseksi.

SpaceX:lle voitaneen myöntää ilmavoimien merkittäviä laukaisusopimuksia alkaen vuodesta 2015 laukaisujen alkaessa vuonna 2017.

Lähde: http://www.spaceflightnow.com/news/n1306/12spacex/

2 kommenttia:

  1. Mitkä tahot mahtavat olla laukaisumarkkinoiden suurimpia asiakkaita nykyään? Mietin vain, kuinka merkittävä sopimus tämä on SpaceX-yhtiölle? Tietysti jokainen laukaisu tuo rahaa, mutta mahtaako esimerkiksi tv-yhtiöt olla niitä bisneksen "isoja kaloja"?

    VastaaPoista
  2. Kyllähän nuo satelliitti-tv yhtiöt ovat isoja kaloja, isoimpina varmaan SES ja Eutelsat. SES omistaa avaruudessa 53 satelliittia ja Eutelsatilla on avaruudesa 30 satelliittia.

    Tämä militääriohjelma on mielestäni merkittävä sillä tavalla että jos SpaceX saa tärkeimpien militäärisatelliittien laukaisuja niin kyllä se lisää varmasti luottamusta yhtiötä kohtaan myös tv-satelliittimarkkinoilla. Kun varmasti kalliiden tv-satelliittienkin laukaisuja sovittaessa "uuden" yhtiön luotettavuus on puntarissa.

    VastaaPoista