torstai 4. lokakuuta 2012

Maailman Avaruusviikko 4.-10. lokakuuta!

Tänään alkoi maailman Avaruusviikko!

Ensi viikon keskiviikkoon asti vietetään Avaruusviikkoa. Viikolla juhlistetaan tieteen ja teknologian tuomaa hyötyä ihmiskunnalle.

YK:n yleiskokous julisti vuonna 1999, että kansainvälistä avaruusviikkoa vietetään joka vuosi 4.-10. lokakuuta. Nämä päivät valittiin, koska 4. päivä lokakuuta vuonna 1957 laukaistiin ensimmäinen satelliitti Sputnik 1. 10. päivä lokakuuta 1967 sen sijaan allekirjoitettiin kansainvälinen YK:n sopimus avaruuden rauhanomaisesta käytöstä.

Tämän vuoden teemaksi on valittu "avaruus ihmisten turvaksi ja suojaksi". Lahden Ursan puheenjohtajan Marko Kämäräisen mukaan teeman voi ymmärtää esimerkiksi niin, että avaruustutkimukseen kuuluu mahdollisten uhkien kartoittaminen.

- Esimerkiksi Nasan Neo-projektissa tutkitaan kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti törmätä Maahan.

Kämäräisen mukaan tällä hetkellä moisia uhkia ei ole näköpiirissä. Vaikka uhkien kartoittamisessa ovat pääosassa ammattilaiset, tähtiharrastajillakin on siinä oma pieni roolinsa.

Lisätietoja:
http://www.ess.fi/?article=387250
http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/teknologia/avaruusviikolla_rakennetaan_suomalaista_satelliittia
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/nyt-paaset-ihastelemaan-jupiteria-ilmaiseksi/1256725
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_avaruusviikko
https://www.ursa.fi/wiki/Avaruusviikko/Avaruusviikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti