keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Putin laittaa pontta Vostochnyn kosmodromin rakennusprojektiin

Kuva: Marmelad

Putin: Avaruuskeskuksen rakentaminen aloitettava tänä vuonna


Vladimir Putin komensi eilen tiistaina Venäjän hallitusta päättämään Vostotšnyin kosmodromin rakentamiseen liittyvän paperityön, The Moscow Times kertoo. Putin tahtoo, että rakennustyöt saadaan aloitettua tänä vuonna, kuten aiemmin oli suunniteltu.

Putin kuvailee kantorakettien laukaisukeskukseksi suunniteltua Vostotšny-kosmodromia uudeksi ja suureksi kansalliseksi projektiksi, jonka rakentamisen tulisi ehdottomasti alkaa täsmälleen aikataulun mukaisesti.

Hyvästit Baikonurille

Uglegorskin kaupungin liepeille rakennettavan avaruuskeskuksen rakennuskustannuksiksi on arvioitu noin 2 miljardia euroa. Sen uskotaan valmistuttuaan työllistävän noin 25 000 ihmistä, joten keskuksen ympärille rakentuu myös asutuskeskus kouluineen ja sairaaloineen.

Avaruuskeskuksen kaavaillaan vähentävän Venäjän riippuvuutta Kazakstanissa sijaitsevasta neuvostoaikaisesta Baikonurin laukaisukeskuksesta. Lopulta Vostotšnyn keskuksen toivotaan korvaavan Baikonurin kokonaan.

Baikonur on maailman vanhin ja suurin rakettien laukaisukeskus. Venäjä maksaa Kazakstanille vuokraa keskuksesta noin 85 miljoonaa euroa vuodessa ja on sopinut jatkavansa vuokrasopimusta vuoteen 2050 saakka.

Toisin kuin Baikonuria, Vostotšnyn keskusta ei aiota kustannussyistä suojata sotilaallisin keinoin mahdollisilta hyökkäyksiltä suojautumiseksi.
Vuonna 2016 Vostotšnyistä aiotaan lähettää avaruuteen ensimmäiset satelliitit ja rahtitoimitukset. Miehitetyt lennot on tarkoitus aloittaa vuonna 2019. Noin 45 prosenttia Venäjän avaruuslennoista on tarkoitus laukaista Vostotšnyistä vuoteen 2020 mennessä.
Putinin mukaan uutta kansallista avaruuskeskusta tarvitaan, koska avaruuteen mielivien yritysten määrä kasvaa jatkuvasti.

lähde: http://www.tekniikkatalous.fi/tk/avaruus/article568139.ece?s=r&wtm=-26012011

http://en.wikipedia.org/wiki/Vostochny_Cosmodrome
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vostot%C5%A1nyin_kosmodromi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti