keskiviikko 26. tammikuuta 2011

25 vuotta avaruussukkula Challengerin onnettomuudesta.

Kuva: NASA

Perjantaina 28.1.2011 tulee kuluneeksi 25 vuotta avaruussukkula Challengerin onnettomuudesta. 7 astronauttia menehtyi kun Challenger tuhoutui 73 sekuntia laukaisun jälkeen 28. tammikuuta 1986 klo 11.38. Tämä oli samalla Challenger OV-099:n 10. lento STS-51-L.

Onnettomuus aiheutui sukkulan oikeanpuoleisen apuraketin O-tiivisteen pettämisestä. Tiiviste petti, koska kylmä sää oli kovettanut sen. Osa NASAn insinööreistä oli vahvasti laukaisua vastaan koska sukkulaa ei ikinä oltu laukaistu näin kylmässä säässä. Paineet ajoivat kuitenkin NASAn johtajat päättämään laukaisusta, koska lento oli jo myöhästynyt tätä ennen. Apuraketin palokaasut pääsivät vuotamaan tiivisteen kohdalta ja sen takia ulkoisen polttoainetankin taaempi tukitanko petti. Apuraketti törmäsi tankkiin ja rikkoi sen. Se aiheutti valtavan räjähdyksen ja sukkulan tuhoutumisen.

Challengerin viimeisellä lennolla oli mukana opettaja Christa McAuliffe, josta piti tulla ensimmäinen siviili avaruudessa.

NASA järjestää muistoseremonian Floridassa 28.1.2011 alkaen klo 16.00 Suomen aikaa. Sen voi seurata suorana lähetyksenä NASATV:ssä.

Video onnettomuudesta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Challenger
http://www.space.com/10668-nasa-space-shuttle-challenger-accident.html



Kuva: NASA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti