torstai 30. joulukuuta 2010

Medvedev antoi keppiä Glonass-tunaroinnista.

Venäläisen satelliittipaikannusjärjestelmän viimeisimmän laukaisun epäonnistuminen ja siitä johtuntu satelliittien tuhoutuminen toi potkut kahdelle korkea-arvoiselle avaruusviranomaiselle. Lähteä saivat RKK Energian varajohtaja Vyacheslav Filin and Roskosmosin varajohtaja Viktor Remishevsky. Potkujen syynä olivat polttoainemäärän laskennassa tapahtuneet virheet. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev nuhteli lisäksi Venäjän avaruusjärjestön Roskosmosin johtaja Anatoli Perminovia ja teroitti koko järjestöä ja alihankkijaa olemaan tarkempia tulevaisuuden töissä. Myös Roskosmos ilmoitti lehdistötiedotteessaan pyrkivänsä edelleen parantamaan toimintatapoja erillisen tutkimuksen avulla.

Glonass-epäonnistuminen oli nolo moka ja samalla hyvin kiusallinen tilanne. Epäonnistumisen hinnaksi tuli 160 miljoonaa dollaria ja nuo ym. sanktiot olivat odotettavissa, koska tämä Glonass-projekti on ollut pitkään myös Vladimir Putinin lempilapsi. Muistattehan kuinka Putinin koirallakin oli kaulapannassan Glonass-siru ja hän uhitteli asentavansa jokaiseen Venäjän autoon Glonass-paikannuslaitteen vuoteen 2012 mennessä...

Tällä tietoa korvaavat satelliitit laukaistaneen Plesetskistä joskus tulevan vuoden alkupuoliskon aikana.

Kuva: Ria Novosti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti