maanantai 18. marraskuuta 2013

Energia saanee jatkoa.

Neuvostoliiton aikaista Buran-avaruussukkulaa varten kehitetty Energia-kantoraketti saanee seuraajan, kertoo RT.

Buranin historiallisesta lennosta on tullut kuluneeksi 25 vuotta. Samalla Venäjä ilmoitti julkistavansa suunnitelman Energian seuraajan rakentamisesta. Seuraajan pitäisi jaksaa kuljettaa sata tonnia rahtia maata kiertävälle radalle. Vuonna 1988 laukaistu Buran painoi juuri sata tonnia. Raketti oli selvästi aikansa voimakkain. Seuraavaksi suurimman lastin, 20 tonnia, pystyi kantamaan Proton-M-raketti.

Uuden raketin nimeksi tulee Angara. Se laukaistaan Vostotšnyin kosmodromista, jota rakennetaan parhaillaan Itä-Venäjälle. Avaruuskeskuksen on tarkoitus korvata Kazakstanissa oleva Baikonurin avaruuskeskus.

Venäjä tarvitsee rakettia useisiin avaruushankkeisiin. Kansainvälinen avaruusasema ISS poistuu käytöstä noin vuonna 2020, ja maa aikoo rakentaa tilalle uuden entistä suuremman aseman. Muualle avaruuteen, kuten kuuhun, suuntaavat lennot vaativat avaruushallinnon mukaan suurta kantorakettia.

Raketti auttaa Venäjää myös parantamaan sotilaallista kykyään, sillä maa aikoo laukaista maata kiertävälle radalle useita armeijan satelliitteja.

Lähde: http://www.tekniikkatalous.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti