maanantai 25. kesäkuuta 2012

Euroopan avaruusjärjestön EUCLID-avaruusteleskooppiprojekti etenee.

Kuva: ESA
Euroopan avaruusjärjestön EUCLID-avaruusteleskooppiprojekti etenee kehitysvaiheeseen. ESA:n tiedeohjelmakomitea hyväksyi lokakuussa 2011 hankkeen etenemään neljään muun hankkeen ryhmästä. Nyt komitea on kokoontunut uudelleen ja hyväksynyt hankkeen virallisesti. Samalla on sovittu ESA:n jäsenmaiden rahoitusosuuksista hankkeessa jonka kuluvat ovat nousseet yli alkuperäisen kulukaton. Yhdentoista maan välinen hankesopimus on solmittu Ranskan, Saksan, Britannian, Italian, Tanskan, Portugalin, Espanjan, Hollannin, Norjan, Romanian ja Suomen kanssa. Jäsenmaat rahoittavat 25 prosenttia kokonaiskustannuksista ESA:n normaalin kulurakenteen ulkopuolella ja loppu tulee ESA:n omasta kassasta.

NASA on lupautunut toimittamaan infrapunatunnistimet 40-50 miljoonan dollarin hintaan. Britannia ja Ranska johtavat näkyvän valon aallonpituuden kameran kehitystyötä. Ranska, Saksa ja Italia taas kehittävät infrapuna-alueen kameraa ja spektrometriä. Seuraavaksi ESA pyytää teollisuudelta tarjouksia avaruusaluksen, teleskoopin ja tiedeinstrumenttien rakentamisen osalta.

Avaruusalus tullaan sijoittamaan L2 pisteeseen jossa auringon ja Maan painovoimakentät ovat tasapainossa. 800 miljoonan avaruusteleskoopin on tarkoitus tutkia pimeää materiaa ja energiaa, galaksien muotoa ja maailmankaikkeuden laajenemishistoriaa. Se luo kolmiulotteisia karttoja kosmoksesta, niihin mahtunee noin 2 miljardia galaksia. ESA:n mukaan tarkkuus on Hubblen luokkaa.

Laukaisu tapahtunee tällä tietoa Sojuzilla Guianasta vuonna 2020.

lähde: http://spaceflightnow.com/news/n1206/20euclid/

Lisätietoja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Euclid

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti