perjantai 26. elokuuta 2011

Taustat ongelmien takana ja vähän muutakin


Jahas venäläiset ovat nopeita toimissaan. Foorumikeskustelujen ja tihkuneiden tietojen mukaan Sojuz-U / Progress onnettomuuden syy saatetaan julkaista jo maanantaina.

Tuli myös mieleen taas se seikka mistä paljon ennemmin jo keskusteltiinkin että kuinka laatu varmistetaan kun Sojuzeja valmistetaan vuodessa enemmän kuin pitkään aikaan on tehty. Kysyntä on kovaa.

Amerikassa on virinnyt odotetusti hirmuinen kitinä ja rutina ja väittely siitä kuinka maan pitäisi reagoida näihin hankaluuksiin omalla tahollaan ja vaadittu on mm. sukkulan paluuta ja isoa lisärahoituspakettia ja byrokratian nopeuttamista omien alusten kehittelyyn.

Tietoja on tihkunut että NASA olisi virallisesti asettumassa kehittämään sukkulan komponenteista uutta n. 130 tonnia kiertoradalle kuljettavaa SLS-järjestelmää. Tässä käytettäisiin sukkulan ulkoista polttoainetankkia, viittä sukkulan moottoria, viisisegmenttisiä booster-raketteja ja ylävaiheessa Arekseen kehiteltyä J-2X moottoria. Kombo veisi sitten Orionia ja ym. laitteistoa syvän avaruuden syövereihin.

Tässä uutisessa juttua tulevaisuuden näkymistä ja käsitelläänpä siinä kriittisesti NASAn omia kustannuslaskelmiakin: http://www.spaceflightnow.com/news/n110 ... ationcost/

Sitten taas tässä artikkelissa käsitellään Venäjän avaruusteollisuuden rappiotilaa ja viitataan suoraan ahneuden aiheuttamiin systemaattisiin virheisiin, laiminlyönteihin ja laadunvalvonnan pettämiseen: http://www.spacedaily.com/reports/Space ... s_999.html

Onhan se nyt yksinkertaisesti aivan väärin jos Venäjällä avaruustekniikan parissa työskentelevä insinööri, teknikko tai tutkija ansaitsee vähemmän kuukaudessa kuin matkapuhelinmyyjä. Kyllä siinä motivaatio kärsiikin niin pahasti että ei paljo nappaa enää tehdä parasta mahdollista jälkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti